Sarkoomat

Sarkooma on tukikudossyövän yleisnimitys. Se on tukikudoksesta peräisin olevien kudosten (luu, rusto, sidekudos, rasvakudos, verisuonet ja lihaskudos) pahanlaatuinen kasvain. Sarkoomiin kuuluu suuri joukko erilaisia ja harvinaisia kasvaimia, joiden nimet viittaavat usein sairauden lähtökudokseen.

Sarkoomia esiintyy kaikkialla kehossa. Tavallisimmin ne sijaitsevat ihossa, kohdunrungossa, pehmytkudoksissa, hermostossa, mahalaukussa ja luussa. Alle puolet sarkoomista on luu- ja pehmytkudossarkoomia.

Suomessa todetaan vuosittain noin 350 uutta sarkoomaa. Pehmytkudossarkoomia todetaan vuosittain hieman yli sata. Niistä puolet sijaitsevat raajoissa, puolet vartalon, pään ja kaulan alueella. Tavallisimpia pehmytkudossarkoomia ovat fibrosarkooma, liposarkooma ja leiomyosarkooma.

Luusarkoomia todetaan Suomessa vuosittain noin 50. Tavallisimpia luusarkoomia ovat kondrosarkooma, osteosarkooma ja Ewingin sarkooma. Luussa esiintyy myös muita pahanlaatuisia kasvaimia, kuten luun lymfoomia ja myeloomaa. Yleisin luussa esiintyvä pahanlaatuinen muutos on muualta elimistöstä levinneen syöpäkasvaimen, esimerkiksi rintasyövän tai eturauhassyövän, etäpesäke.

Sarkoomia esiintyy kaiken ikäisillä. Osteosarkooma ja Ewingin sarkooma on kuitenkin yleensä nuorten sairauksia, ja niitä esiintyy erityisesti 5–20-vuotiailla.

Suomalaisilta lapsilta löytyy vuosittain kymmenkunta sarkoomaa, joista noin puolet on luusarkoomia ja puolet pehmytkudossarkoomia. Lasten tavallisin sarkooma on osteosarkooma, joka ei eroa oleellisesti aikuisten taudista. Toinen luussa esiintyvä sarkooma on Ewingin sarkooma, joka voi esiintyä myös luuston ulkopuolella. Lasten tavallisin pehmytkudossarkooma on rabdomyosarkooma, jota esiintyy aikuisilla hyvin harvoin.

Sarkoomat leviävät yleensä veren kautta, minkä takia etäpesäkkeitä tulee ensisijaisesti keuhkoihin ja maksaan. Imusolmukkeissa olevat etäpesäkkeet ovat harvinaisempia.

Aiheuttajat

Sarkoomien syistä ja aiheuttajista tiedetään varsin vähän.

Kaposin sarkooman tiedetään nykyisin liittyvän hiv-infektioon ja aidsiin. Immunosuppression saaneiden potilaiden leiomyosarkooma on liitetty Epstein–Barrin-virusinfektioon.

Kaposin sarkooman tiedetään nykyisin liittyvän hiv-infektioon ja aidsiin. Leiomyosarkooma liittyy puolestaan Epstein–Barrin-virusinfektioon.

Ionisoivaa säteilyyn liittyy lisääntynyt sarkoomien ilmaantuvuus. Esimerkiksi aiemmin annetun sädehoidon jälkeen voi harvoin hoidetulle alueelle ilmaantua sarkooma, mutta se on harvinaista. Samoin mahdollisesti torjunta-aineiden käyttö saattaa vaikuttaa sarkoomien ilmaantuvuuteen. Luusarkoomien on epäilty aiheutuvan muun muassa kromin, nikkelin, koboltin, alumiinin tai titaanin altistuksesta tai liittyvän luuproteeseihin, vammoihin tai luupuutokseen.

Oireet

Tavallisimmat sarkoomat kasvavat usein kookkaiksi ennen kuin ne aiheuttavat oireita. Tavallisin oire on pelkkä tunnusteltavissa oleva kyhmy, ja vain harvoin esiintyy laihtumista, kuumetta tai muita yleisoireita.

Pehmytkudossarkooma on yleensä hitaasti kasvava kyhmy. Kyhmyä voidaan epäillä pehmytkudossarkoomaksi erityisesti, jos se sijaitsee terveen ihon alla, on kiinnittynyt alustaansa ja sen halkaisija on yli 5 cm.

Suurin osa luussa olevista kasvaimista on hyvänlaatuisia ja muiden syöpien etäpesäkkeitä. Luusarkooman oireita ovat kipu ja turvotus. Joskus saattaa esiintyä myös lähinivelen liikerajoitusta.

Tutkimukset

Sarkoomien diagnostiikka perustuu kliiniseen kuvaan, kuvantamiseen sekä ennen kaikkea kudosnäytteen histopatologiseen ja immunohistokemialliseen tutkimukseen.

Kuvantamisen avulla pyritään selvittämään kasvaimen sijainti, paikallinen levinneisyys ja rajautuminen sekä mahdollisuuksien mukaan sen laatu. Etäpesäkkeiden toteamiseen käytetään tietokonetomografiaa ja keuhkojen röntgenkuvausta.

Pehmytkudossarkoomat

Ultraäänitutkimus on useimmiten hyödyllinen ensitutkimus. Sen avulla saadaan selville, onko kyseessä kasvain vai ei. Melko usein potilaan itse havaitsema patti ei ole kasvain, vaan esimerkiksi hieman paksumpi kerros ihonalaista rasvaa, kehon lievä epäsymmetria tai niveltulehdus.

Magneettitutkimus on pehmytkudoskasvainten paras ja tarkin kuvantamismenetelmä, koska sen avulla pehmytkudokset on helppo erottaa toisistaan. Sen avulla kasvain erottuu yleensä hyvin ympäröivistä kudoksista.

Pehmytkudossarkooman histologisen diagnoosin selvittämiseen tarvitaan paksulla neulalla otettava kudosnäyte. Mikäli sarkooman mahdollisuus on olemassa, näyte tulee ottaa vasta lopullisessa hoitopaikassa. Se otetaan yleensä kuvantamistutkimusten yhteydessä.

Luusarkoomat

Luukasvainten tutkiminen aloitetaan yleensä röntgenkuvauksella. Jonkin verran lisätietoa saadaan myös tietokonetomografiasta, magneettikuvauksesta ja luuston isotooppikuvauksesta

Magneettitutkimuksen tulkinnassa korostuu tulkitsijan kokemus. Sarkoomien magneettikuvia pystyy tulkitsemaan sitä paremmin, mitä enemmän niitä on nähnyt. Joskus luusarkoomien diagnostiikassa käytetään myös PET-kuvausta.

Tietoa, tukea ja neuvoja sarkoomiin liittyen

  • Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen, maksuttomaan neuvontapalveluun voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse ja chat-neuvonnan kautta. Kysymyksiin vastaavat neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistuneita terveyden- ja sairaanhoitajia.
    Yhteystiedot ja päivystysajat >>
  • Maakunnallisilla syöpäyhdistyksillä on neuvontapalveluja, joista saa parhaiten tietoa suoraan yhdistyksiltä.
    Yhteystiedot >>

Päivitetty 15.1.2008