Munuaissyövän hoito

Munuaissyövän hoitomuotoja ovat:

• leikkaus
• sädehoito
• ns. biologinen hoito
• solunsalpaajat eli sytostaatit
• hormonihoito

Joskus käytetään myös munuaisvaltimon tukkimista eli embolisaatiota. On tavallista, että eri hoitomuotoja yhdistellään. Hoidon valintaan vaikuttavat kasvaimen levinneisyysaste ja potilaan yleiskunto.

Leikkaus

Leikkaus on munuaissyövän tärkein hoitokeino. Leikkauksessa pyritään poistetaan kasvain kokonaan aina, kun se on mahdollista. Voidaan tehdä laaja leikkaus, jossa koko munuainen, sitä ympäröivä rasva, lisämunuainen ja alueelliset imusolmukkeet poistetaan. Jos kasvain on tunkeutunut munuaislaskimoon tai alaonttolaskimoon, se poistetaan avatun laskimon kautta. Joskus joudutaan poistamaan myös osa suonta.

Poikkeustapauksissa saattaa munuaisen osapoisto tulla kyseeseen (pieni paikallinen kasvain, tai molemminpuolinen kasvain, jolloin tarvitaan jäljelle jäävää toimivaa munuaiskudosta). Jos potilaalla on yksittäinen etäpesäke (keuhkot, aivot) ja hyvä yleiskunto, saattaa etäpesäkkeen poisto olla mahdollista munuaisen poiston yhteydessä.

Emokasvain pyritään poistamaan myös niissä tilanteissa, joissa etäpesäkkeitä ei voida poistaa, koska sen poisto saattaa parantaa potilaan yleiskuntoa. Leikkaus parantaa myös mahdollisuutta hyötyä biologisesta hoidosta. Ellei leikkausta voida suorittaa, munuaisvaltimon tukkiminen varjoainetutkimuksen (angiografia) voi hyödyttää potilasta.

Lääkehoidot

Nykyinen levinneen munuaissyövän perushoito Suomessa on biologinen lääkehoito interferoni, jota usein yhdistetään vinblastiini-nimiseen solunsalpaajaan. Interferonia potilas pistää tavallisesti itse ihon alle kolmasti viikossa (myös omainen tai terveyskeskuksen sairaanhoitaja voi hoitaa pistämisen). Interferonin haittana voi esiintyä flunssan kaltaisia oireita erityisesti hoidon alussa. Pitkässä hoidossa voi tulla ruokahaluttomuutta ja yleiskunnon laskua; joskus interferoniin liittyy myös masennusta.

Vinblastiinia tiputetaan suoneen kolmen viikon välein. Vinblastiini aiheuttaa yleensä hyvin vähän haittavaikutuksia. Hiukset eivät lähde eikä pahoinvointiakaan juuri esiinny. Jos hoito tehoaa ja sitä jatketaan pitkään, se aiheuttaa kuitenkin melko usein ummetusta ja sormien ja varpaiden puutumista ja pistelyä. Pahimmillaan tämä haitta kehittyy sellaiseksi, että se hankaloittaa toimintaa (esim. nappien kiinni laittamista). Siksi oireesta kannattaa kertoa lääkärille heti kun sitä esiintyy.

Jatkuvasta tutkimustyöstä huolimatta ei ole vielä löytynyt sellaisia lääkkeitä, jotka auttaisivat tehokkaasti kaikkia levinnyttä munuaissyöpää sairastavia potilaita. Solunsalpaajista ja hormonihoidosta ei ole juurikaan apua munuaissyövässä. Levinneessä munuaissyövässä interferonin ja vinblastiini-solunsalpaajan yhdistäminen on hyödyttänyt noin viidennestä potilaista, vaikka pysyviä paranemisia on tapahtunut vain satunnaisesti.

Suuriannoksista keltarauhashormonihoitoa, medroksiprogesteroniasetaattia, voidaan käyttää myös levinneessä munuaissyövässä. Se vaikuttaa äärimmäisen harvoin itse syövän kulkuun, mutta parantaa usein potilaan ruokahalua ja hyvinvointia.

Sädehoito

Sädehoidossa käytetään suurienergistä, ionisoivaa säteilyä, jonka avulla tapetaan syöpäsoluja ja kutistetaan kasvaimia. Leikkauksen jälkeinen sädehoito tulee kyseeseen hyvin harvoin, mutta saattaa hyödyttää tilanteissa, joissa kasvainta ei ole saatu kokonaan poistetuksi paikallisesti, mutta se ei ole levinnyt laajemmalle eli etäpesäkkeitä ei ole.

Sädehoito kestää noin viisi viikkoa eikä vaadi vuodeosastolla oloa, jos potilaan yleiskunto on muuten riittävä sädehoidossa käymiseen kotoa käsin. Sädehoito annetaan viitenä päivänä viikossa. Yksi sädehoitokerta on vain muutaman minuutin mittainen, eikä tunnu kipuna tai muullakaan tavoin. Hoito voi kuitenkin aiheuttaa väsymystä.

Levinneessä munuaissyövässä sädehoito voi lievittää oireita, esim. kivuliaaseen luustopesäkkeeseen voidaan antaa yksi tai muutamia sädehoitoannoksia.