Melanooman hoito

Melanoomaan käytetään neljänlaisia hoitoja:

• leikkaus
• solunsalpaajat eli sytostaatit
• sädehoito
• biologiset hoidot (tehostavat elimistön puolustusjärjestelmää syöpäsoluja vastaan)

Leikkaus

Leikkaus on melanooman ensimmäinen hoito. Kirurgi poistaa kasvaimen sidekudoskalvoon asti. Alkuvaiheen hyväennusteiset melanoomat poistetaan siten, että tervettä kudosta otetaan ympäriltä 1 cm:n alueelta. Jonkin verran syvemmälle kasvaneissa melanoomissa tarvitaan laajempi poisto, 2-3 cm:n terve reuna. Syvät melanoomat poistetaan jos mahdollista vieläkin laajemmin, kuitenkin enintään 5 cm:n terveellä reunuksella. Syntynyt aukko voidaan joutua korvaamaan muualta otetulla ihosiirteellä, samoin silloin, kun emokasvaimen ympärillä on paikallisia ihosatelliitteja.

Melanoomasolut kulkeutuvat helposti emokasvaimesta imuteitä pitkin lähimmälle imusolmukealueelle. Ns. vartijaimusolmuketekniikka on uusi menetelmä, jonka avulla voidaan leikkauksen yhteydessä tunnistaa se imusolmuke tai ne imusolmukkeet, joihin imuneste kulkeutuu kasvaimesta ensimmäiseksi. Tämä tai nämä imusolmukeet kuvaavat koko imusolmukealueen tilaa (esim. kainalo- tai nivusimusolmukealueen).

Poistamalla ja tutkimalla vartijaimusolmuke leikkauksen yhteydessä voidaan välttyä koko imusolmukealueen tyhjennykseltä, jos vartija on puhdas kasvainkudoksesta. Koko imusolmukealueen poistaminen aiheuttaa nimittäin monille potilaille myöhemmin turvotustaipumuksen leikatussa raajassa.

Vartijaimusolmukemenetelmää käytetään, jos kasvaimen paksuus on 1-4 mm. Tätä paksummissa kasvaimissa tehdään koko imusolmukealueen imusolmukkeiden poisto.

Leikkaus soveltuu tietyissä tilanteissa uusiutuneen melanooman hoidoksi silloin, kun tauti on rajoittunut pienelle alueelle. Joskus leikkaus tehdään oireiden helpottamiseksi, esimerkiksi jos etäpesäke tukkii suolistoa.

Sädehoito

Sädehoito on suurienergistä ionisoivaa säteilyä, joka tuhoaa syöpäsoluja ja pienentää kasvainta sillä alueella, johon sädehoito kohdistetaan. Sädehoitoa annetaan kehon ulkopuolella olevasta sädehoitolaitteesta potilaan maatessa hoitopöydällä. Melanoomaleikkauksen jälkeen sädehoitoa annetaan ainoastaan siinä tapauksessa, ettei kasvainta ole saatu täydellisesti poistetuksi.

Levinneessä melanoomassa voidaan käyttää sädehoitoa silloin, kun potilaalla on yksi paikallinen etäpesäke, joka ei ole leikkauksella poistettavissa. Myös niissä tilanteissa, joissa kasvain on jouduttu poistamaan siten, että sen ympärille on saatu vain niukasti tervettä kudosta, paikallista uusiutumista pyritään estämään sädehoidolla. Melanooman etäpesäkkeen hoidossa tarvitaan jonkin verran tavanomaista suurempia kertasädeannoksia, koska kasvain ei reagoi herkästi sädehoitoon. Sädehoito aiheuttaa usein paikallisia haittavaikutuksia.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajahoito tarkoittaa lääkehoitoa syöpäsolujen tuhoamiseksi. Tavallisesti sitä annetaan suoneen laskimokanyylin kautta. Joitakin solunsalpaajia käytetään tabletteina. Lääkkeet kulkeutuvat veren mukana kaikkialle ruumiiseen.

Levinneessä melanoomassa solunsalpaajahoito on tärkein hoitomuoto silloin, kun tauti on kirurgian tai sädehoidon ulottumattomissa. Solunsalpaajia annetaan noin kolmen viikon välein toistettuina kuureina. Tavallisimmin käytetty lääkeaine on dakarbatsiini joko sellaisenaan tai erilaisina yhdistelminä. Solunsalpaajahoitoon liittyy haittavaikutuksia, joiden voimakkuus vaihtelee yksilöllisesti.

Solunsalpaajahoito ei paranna levinnyttä melanoomaa, mutta se pienentää kasvainta noin joka neljännellä potilaalla.

Biologiset hoidot

Biologisten hoitojen on tarkoitus tehostaa elimistön puolustusjärjestelmää syöpäsoluja vastaan. Biologiset vasteenmuuntajat ovat lääkkeitä, jotka ovat tai muistuttavat ihmisen elimistön omia aineita. Niistä on syövän hoidossa yleisimmin käytössä interferoni.

Interferonihoitoa voidaan antaa täydentämään leikkaushoitoa tilanteissa, joissa sairauden uusiutumisvaara on suuri (adjuvanttihoito). Tällöin hoidon tarkoituksena on estää sairauden uusiutuminen ja lisästä pysyvän paranemisen mahdollisuutta. Adjuvanttihoidon merkitys melanoomassa on edelleen tutkimuksen alainen asia.

Levinneen melanooman hoidossa interferoni yhdistetään solunsalpaajiin, koska se tehoaa yksinään vain noin viidennekseen potilaista ja yhdistettynä sen teho on huomattavasti parempi. Monisytostaattikuurin ja interferonin yhdistäminen on hyödyttänyt lähes puolta hoidetuista potilaista. Interferoni pistetään ihon alle tavallisesti kolme kertaa viikossa.

Alkuvaiheessa interferoniin liittyy flunssan oireita muistuttavia haittavaikutuksia: lämmönnousua, päänsärkyä ja väsymystä. Hoidon jatkuessa haittavaikutukset väistyvät. Suuria interferoniannoksia käytettäessä voi pitkäaikaisessa hoidossa esiintyä ruokahaluttomuutta ja painonlaskua.