Kohdunrungon syövän hoito
Kohdunrungon syövän hoito määräytyy syövän levinneisyyden sekä potilaan yleiskunnon perusteella.
Kohdunrungon syöpää hoidetaan sekä leikkaus-, säde- että solunsalpaajahoidolla sekä näiden yhdistelmillä.
Kohdunrungon syöpä leikataan, ellei potilaan yleiskunto ole esteenä.
Sädehoidossa käytetään suurienergiaista säteilyä, jonka avulla tuhotaan syöpäsoluja ja kutistetaan kasvaimia. Sädehoitoa voidaan antaa leikkauksen jälkeen paikallisesti emättimeen ja ulkoisesti lantion alueelle. Sädehoito aiheuttaa haittavaikutuksia, jotka vähenevät muutamassa viikossa (mm. emättimen limakalvojen arkuutta ja herkistymistä, ripulia, virtsavaivoja). Ks. myös Sädehoidon haittavaikutukset.
Solunsalpaajat eli sytostaatit ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Solunsalpaajat leviävät verenkierron mukana kaikkialle kehoon. Lääkkeitä annetaan suoraan suoneen tiputuksena. Solunsalpaajahoitoa annetaan yleensä yksilöllisin perustein ja syövän levinneisyysasteen mukaan. Solunsalpaajahoito aiheuttaa haittavaikutuksia, jotka joista osa häpyy muutamassa päivässä, mutta kokonaan potilas toipuu siitä yleensä muutaman kuukauden kuluessa hoidosta (mm. pahoinvointia, tulehdusalttiutta, väsymystä, hiusten lähtöä).
Levinneisyyden mukainen hoito
Kohdunrungon syövän levinneisyys määritetään leikkauksessa. Ellei leikkaus ole mahdollista levinneisyysselvittely perustuu lääkärin tutkimukseen, kaavintaan, rakon ja peräsuolen tähystykseen sekä keuhkojen ja luuston röntgentutkimuksiin.
Kohtu pyritään aina poistamaan, samoin munasarjat ja munatorvet, umpilisäke sekä lantion alueen imusolmukkeet. Jos leikkaustilanteessa todetaan syövän levinneen lantion ulkopuolelle, imusolmukkeiden poistosta luovutaan.
Jos kasvain on rajoittunut kohdun pinnalliseen osaan ja se on hyvin tai kohtalaisesti erilaistunut, jatkohoidoksi riittää paikallinen emättimen sädehoito. Hoito annetaan 4 viikon kuluttua leikkauksesta ja hoitokertoja on 3-4 kahden viikon aikana.
Kaikki huonosti erilaistuneet, syvälle kohdun seinään tunkeutuneet tai alueellisiin imusolmukkeisiin levinneet syövät hoidetaan leikkauksen lisäksi ulkoisella lantion alueen sädehoidolla.
Solunsalpaajahoidon tehoa tutkitaan. Yleensä sitä käytetään kohdun ulkopuolelle levinneen syövän jatkohoidossa. Tavallisimmin yhdistelmähoitona käytettävät lääkeaineet ovat karboplatiini ja epirubisiini.
