Esiasteet
Okasolusyövän esiasteita ovat aurinkokeratoosi ja Bowenin tauti (eli ihon karsinooma in situ). Niiden aiheuttamat muutokset sijaitsevat orvaskedessä tai aivan sen tuntumassa. Molemmille muutoksille tärkein altistava tekijä on auringon UV-säteily. Yksilön riski sairastua niihin on verrannollinen siihen, miten paljon UV-säteilyä hän on saanut elämänsä aikana. Taustalla voi olla myös arseenialtistus, säde- ja solunsalpaajahoito tai immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys.
Aurinkokeratoosista käytetään myös nimityksiä aktiinikeratoosi, keratosis actinica, keratosis solaris ja keratosis senilis. Sitä esiintyy nimensä mukaisesti vanhuksilla, joiden iho on jo pitkään altistunut auringon UV-säteilylle. Aurinkokeratoosin esiintyvyyttä ei tarkkaan tiedetä. Pohjoisella pallonpuoliskolla sen esiintyvyydeksi on arvioitu 11–25 prosenttia, Australiassa sitä on puolestaan arvioitu löytyvän jopa joka toiselta aikuiselta.
Aurinkokeratoosi on punoittava, joskus pigmentoitunut ja hilsehtivä läiskä. Ihovaurion alueella saattaa esiintyä myös paksumpaa hyperkeratoosia. Tavallisesti aurinkokeratoosin ympärillä oleva iho on hyvinkin valovaurioista ja keratooseja on useampia. Samalla ihoalueella voi esiintyä keratooseja ja okasolusyöpää.
Tutkimusten mukaan 1–10 prosenttia aurinkokeratooseista muuttuu okasolusyöväksi. Jos aurinkokeratoosi on laaja, vuosittain jopa 10–15 prosentille potilaista kehittyy kyseiselle alueelle okasolusyöpä. Huulessa esiintyvää aurinkokeratoosia kutsutaan aktiiniseksi keiliitiksi (leukokeratosis labi oris). Se kehittyy okasolusyöväksi useammin kuin muualla sijaitseva yksittäinen aurinkokeratoosi ja lähettää herkemmin etäpesäkkeitä.
Bowenin tauti (Mb Bowen, ihon karsinooma in situ) kehittyy usein iholle, jossa on jo aurinkokeratoosia. Sen aiheuttamat muutokset rajautuvat kuitenkin selkeämmin ja muutosten päällä on paksumpi hyperkeratoosi. Bowenin tauti on usein verestävä ja rikkoutuu herkästi, mutta ei haavaudu pysyvästi. Muutos voi kasvaa useiden senttimetrien läpimittaiseksi ja kehittyä okasolusyöväksi missä vaiheessa tahansa.Aurinkokeratoosia ja Bowenin tautia on joskus mahdoton erottaa toisistaan ilman koepalasta tehtyä mikroskooppitutkimusta. Molempia muutoksia saattaa esiintyä samalla ihoalueella.
Okasolusyövän esiasteet pyritään hoitamaan, jotta ne eivät pääse muuttumaan okasolusyöväksi. Hoito on sitä tärkeämpää, mitä laajempia muutokset ovat ja mitä enemmän ne aiheuttavat haittaa.
Päivitetty 15.1.2008
