Okasolusyöpä
Okasolusyöpä eli carcinoma spinocellulare on ihon keratinosyyttien eli sarveissolujen pahanlaatuinen kasvain. Niitä löydetään Suomessa vuosittain noin 900.
Okasolusyöpää esiintyy sekä ihossa että limakalvorajoilla. Se ilmestyy useimmiten auringon vaurioittamille ihoalueille ja alkaa esiasteistaan aktiinisesta keratoosista eli aurinkokeratoosista tai Bowenin taudista. Bowenin tauti eli carcinoma in situ -muutos on itse asiassa jo ihon uloimpaan kerrokseen rajoittuva okasolusyöpä. Okasolusyöpä voi myös ilmaantua aiemmin terveen näköiselle iholle, huulen punaiselle alueelle tai saattaa alkaa kroonisesta, vuosia auki olleesta haavasta.
Ihon yläosiin rajoittuvat valovaurioalueiden pitkälle erilaistuneet okasolusyövät ovat melko vaarattomia, sillä niistä vain joka sadas lähettää etäpesäkkeitä. Selvästi pahanlaatuisempia ovat ilman ennakko-oireita kehittyvät, nopeasti kasvavat ja varhain pinnaltaan rikkoutuvat haavaumat. Osa leviävistä, matalan erilaistumisasteen okasolusyövistä lähettää etäpesäkkeitä jo varsin aikaisin. Myöhäinen hoitoon hakeutuminen heikentää ennustetta.
Okasolusyöpä on pääosin ikääntyvien ihmisten syöpä.
Aiheuttajat ja ehkäisy
Okasolusyöpää aiheuttavat pitkälti samat tekijät kuin muitakin ihosyöpiä. Pääsyy on ihon liiallinen palaminen tai ulkotyö, jossa henkilö työskentelee vuosien ajan pitkiä aikoja ulkona alttiina auringon säteilylle. Myös perinnölliset tekijät saattavat vaikuttaa okasolusyövän syntyyn.
Auringon UV-säteilyn osuus ihosyöpien synnystä on 60–90 prosenttia. Ultravioletti B -säteilyä pidetään pääasiallisena karsinogeenina, ja se saa yksin aikaan okasolusyövän eri vaiheet. Suuri annos UV-säteilyä vaurioittaa pahoin keratinosyyttejä eli ihon sarveissoluja, mikä johtaa tavallisesti niiden kuolemaan. Lievästi vaurioituneet keratinosyytit voivat säilyä hengissä. Okasolusyövän oletetaan kehittyvän asteittain
pitkään kestäneen UV-altistuksen seurauksena, kun korjautumatta jääneitä DNA-mutaatioita kasautuu vaurioituneisiin soluihin riittävästi.
Okasolusyövän riski kasvaa sitä suuremmaksi, mitä lähempänä päiväntasaajaa ihminen asuu. Okasolusyöpiä syntyy erityisen herkästi paljon UV-säteilyä saaville ihoalueille, kuten kasvoille ja kädenselkiin.
Okasolusyöpää voi parhaiten ehkäistä välttämällä suoraa auringonpaistetta.
Okasolusyöpää aiheuttavat myös muun muassa arseenialtistus, säde- ja solunsalpaajahoito sekä immuunijärjestelmää heikentävä lääkitys.
Oireet
Aurinkokeratoosi on okasolusyövän esiaste: punoittava, pyöreähkö ja joskus hilseilevä iholaikku. Alussa sen voi sekoittaa tavalliseen ihottumaan. Ajan mittaan hilseily lisääntyy ja ihottuma muuttuu paksummaksi. Aurinkokeratoosia löytyy jo keski-ikäisiltä, mutta se yleisintä iäkkäillä. Hoitamaton aurinkokeratoosi voi muuttua ajan mittaan okasolusyöväksi.
Okasolusyövän alkuvaiheen muutos on useimmiten pinnallinen rupeutuma, jonka alta paljastuu selvä haavapinta merkkinä tyvikalvon hajoamisesta. Alkava okasolusyöpä sijaitsee yleensä ihon valovaurioalueella ja sen ympärillä saattaa olla kasvaimen esiasteita. Okasolusyöpä voi myös ilmaantua iholle aluksi punertavana kyhmynä ja haavautua muuttuessaan kookkaammaksi. Okasolusyövän läpimitta on tunnistettaessa tavallisesti 1–3 cm, mutta hoitamattomana kyhmy kasvaa laajaksi ja tunkeutuu syvemmälle kudokseen. Huonoon ennusteeseen viittaa, jos okasolusyöpä kehittyy ilman esiasteita, kasvaa nopeasti ja rikkoutuu pinnaltaan jo varhain.
Huulen puna-alueen syöpä on lähes aina alahuulessa ja tyypiltään okasolusyöpä. Huulen okasolusyöpä haavautuu varhaisessa vaiheessa.
Aiemmin terveelle iholle ilmaantuva nopeasti kasvava ja verta vuotava okasolusyöpä huomataan helposti. Mikäli okasolusyöpä kehittyy krooniseen haavaan, esimerkiksi makuuhaavaan tai säärihaavaan, se saattaa kätkeytyä haavakudokseen. Tämän takia kroonisia haavoja
on tärkeää seurata. Niihin mahdollisesti syntyvistä muutoksista otetaan herkästi kudosnäyte, jotta mahdollinen kasvain ei ehdi lähettää etäpesäkkeitä.
Tutkimukset
Okasolusyövän esiasteiden diagnostiikka perustuu esitietoihin (kauanko muutos on kasvanut iholla, millaisia oireita se on aiheuttanut, vuosien varrella saatu UV-säteilyn määrä ja mahdolliset altistavat sairaudet ja hoidot), ihomuutoksen ulkonäköön sekä tarvittaessa otettuun kudosnäytteeseen. Ihosyöpää on saatettu ensin hoitaa esimerkiksi kortisonivoiteella, sillä okasolusyövän esiastetta on toisinaan hankala erottaa muusta ihottumasta.
Ihokasvaimesta otetaan kudosnäyte tarkoitukseen suunnitellulla kertakäyttöisellä putkimaisella veitsellä eli stanssilla. Pienikin kudosmäärä riittää kertomaan, onko kyse kasvaimesta. Muiden ihosairauksien tunnistamiseen tarvitaan usein kookkaampi kudosnäyte. Kudosnäyte otetaan paikallispuudutuksessa. Jos paikalliset imusolmukkeet tuntuvat suurentuneilta, niiden kasvun syy selvitetään ultraäänitutkimuksessa otetulla neulanäytteellä.
Merkittävät ihokasvaimet näkyvät aina ilman teknisiä apuvälineitä, eli lähes aina potilas itse toteaa kasvaimen ilmaantumisen. Okasolusyövän hoidossa tärkeintä on, että sairastunut henkilö hakeutuu ajoissa tutkimuksiin ja hoitoon. Pienten muutosten hoito on merkittävästi helpompaa kuin kookkaiden ja mahdollisesti jo etäpesäkkeitä lähettäneiden kasvainten hoito. Pienet ihosyövät kasvavat aina suuriksi.
Tietoa, tukea ja neuvoja okasolusyöpään liittyen
- Suomen Syöpäpotilaat ry on julkaissut oppaan ihosyöpää sairastaville. Maksutonta opasta voi tilata yhdistyksen verkkosivuilta >>
- Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen, maksuttomaan neuvontapalveluun voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse ja chat-neuvonnan kautta. Kysymyksiin vastaavat neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistuneita terveyden- ja sairaanhoitajia.
Yhteystiedot ja päivystysajat >> - Maakunnallisilla syöpäyhdistyksillä on neuvontapalveluja, joista saa parhaiten tietoa suoraan yhdistyksiltä.
Yhteystiedot >>
Päivitetty 11.5.2011
