Eturauhasen syöpä

Eturauhasen syöpä on Suomessa miesten yleisin syöpätauti ja nykyään myös koko väestön tavallisin syöpäsairaus. Siihen sairastuu vuosittain noin 4 700 miestä. Eturauhassyöpä on pääasiallisesti iäkkäiden, yli 70-vuotiaiden miesten tauti. Ilmaantuvuus suurenee 50 ikävuoden jälkeen. Runsaan eläinrasvojen nauttimisen on todettu olevan eturauhassyövän vaaratekijä.

NORDCAN-tilasto syövän esiintyvyydestä Suomessa: Eturauhanen

 

Eturauhasen syöpä syntyy eturauhasen solujen alkaessa muuttua pahanlaatuisiksi. Eturauhanen on miesten sukupuolirauhanen, joka sijaitsee virtsarakon alapuolella peräsuolen edessä. Se on noin luumun kokoinen, 20 grammaa painava elin. Se ympäröi osittain virtsaputkea, joka kuljettaa virtsan rakosta elimistön ulkopuolelle. Eturauhanen tuottaa osan siemennesteessä tarvittavasta nesteestä.

Eturauhasen hyvänlaatuinen liikakasvu (prostatahyperplasia) on eturauhassyöpää yleisempi iäkkäiden miesten vaiva. Laajentunut eturauhanen voi tukkia virtsaputkea tai virtsarakkoa. Virtsaaminen ja yhdyntä saattavat eturauhasen laajentuman vuoksi vaikeutua. Eturauhasen liikakasvua voidaan joutua hoitamaan lääkkein tai kirurgisin toimenpitein, esimerkiksi höyläämällä.

Kysymyksiä eturauhasen syövästä:

 Tietoa, tukea ja neuvoja eturauhasen syöpään liittyen

  • Syöpäjärjestöjen valtakunnalliseen, maksuttomaan neuvontapalveluun voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostitse ja chat-neuvonnan kautta. Kysymyksiin vastaavat neuvontahoitajat, jotka ovat syöpään erikoistuneita terveyden- ja sairaanhoitajia.
    Yhteystiedot ja päivystysajat >>
  • Maakunnallisilla syöpäyhdistyksillä on neuvontapalveluja, joista saa parhaiten tietoa suoraan yhdistyksiltä.
    Yhteystiedot >>

Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistys Suomen Syöpäpotilaat ry on julkaissut kirjasen eturauhasen syöpää sairastaville. Maksutonta opasta voi tilata Suomen Syöpäpotilaiden verkkosivuilta >>


Päivitetty 6.4.2009