Erilaistuminen

Erilaistumisella tarkoitetaan tapahtumaa, jonka normaalit solut läpikäyvät kehittyäkseen kudoksiksi eri puolille elimistöä. Solut erikoistuvat hoitamaan elimistön erilaisia toimintoja. Esimerkiksi luuston solut muodostavat kehoa tukevan rakenteen. Kuitenkin kaikilla erilaistuneillakin soluilla on monia kaikille soluille yhteisiä piirteitä (niissä on mm. tuma ja solukalvo). Yksityiskohtaisesti tarkasteltuina eri kudosten solut ovat kuitenkin erilaisia sekä rakenteeltaan että toiminnaltaan. Syöpäsolut voivat menettää kykynsä erilaistua.

Pahanlaatuisen kudoksen erilaistumisessa on eroja. Kasvainta, joka muistuttaa läheisesti alkukohtaelimen rakenteita, kutsutaan hyvin erilaistuneeksi, kun taas alkuperäkudosta vähäisessä määrin muistuttavaa kasvainta kutsutaan huonosti erilaistuneeksi tai anaplastiseksi.

Monet kasvaimet jaetaan erilaistumisasteeltaan kolmeen luokkaan:

• hyvin erilaistuneet, gradus I
• kohtalaisesti erilaistuneet, gradus II
• huonosti erilaistuneet, gradus III

Hyvin erilaistuneet kasvaimet ovat käyttäytymiseltään rauhallisempia kuin huonosti erilaistuneet tai anaplastiset kasvaimet. Kohtalaisesti erilaistuneet kasvaimet asettuvat käyttäytymisessään näiden väliin.

Muuttuessaan pahanlaatuisiksi solut menettävät usein kykynsä hoitaa alkuperäisiä tehtäviään, ja ne muuttuvat ulkonäöltään ja ominaisuuksiltaan. Ne voivat joissakin tapauksissa omaksua uusia ja alkuperäisestä kudoksesta poikkeavia tehtäviä. Esimerkiksi kasvain saattaa alkaa tuottaa ja erittää hormoneja tai muita aineita, jotka aiheuttavat erilaisia oireita. Pienisoluinen keuhkosyöpä on hyvä esimerkki hormoneja erittävästä kasvaimesta.