Solunsalpaajahoidon välittömät vaikutukset
Hiusten ja muiden ihokarvojen lähtö
Hiusten ja muiden ihokarvojen kasvu voi tiettyjä solunsalpaajia käytettäessä lakata, mikä johtaa osittaiseen tai täydelliseen kaljuuntumiseen ja ihokarvojen lähtöön myös muualta keholta. Hoidon päätyttyä ne kuitenkin kasvavat takaisin. Kaikki solunsalpaajat eivät aiheuta hiusten ja ihokarvojen lähtöä. Solunsalpaajahoitoa saava potilas saa maksutta peruukin sairaalasta saatavalla maksusitoumuksella. Siinä on yleensä määritelty peruukin hinnalle yläraja. Joissakin sairaanhoitopiireissä potilas voi ostaa maksusitoumuksen hintarajaa kalliimman peruukin maksamalla välisumman itse.
Pahoinvointi ja oksentelu
Oksentelu ja pahoinvointi ovat solunsalpaajahoidon yleisimpiä sivuvaikutuksia. Kuten muutkin solunsalpaajien haitat, nämä riippuvat sekä lääkeaineista että käytettävästä annoksesta. Monet vanhemmat solunsalpaajat, kuten dakarmatsiini, melfalaani, sisplatiini, adriamysiini, epiadriamysiini ja syklofosfamidi aiheuttavat runsaasti pahoinvointia, kun taas uudempiin lääkkeisiin paklitakseliin, doketakseliin ja vinorelbiiniin sitä liittyy vähän.
Pahoinvointi riippuu lääkkeestä, annoksesta ja antotavasta. Pienet lääkeannokset aiheuttavat luonnollisesti vähemmän pahoinvointia kuin suuret ja toisinaan lääkkeen jakaminen useaan pieneen annokseen auttaa. Esimerkiksi suuret kolmen viikon välein annettavat adriamysiiniannokset aiheuttavat lähes kaikille potilaille pahoinvointia, mutta pienet viikottaiset annokset harvoin. Kahden tai useamman pahoinvointia aiheuttavan lääkkeen yhdistäminen lisää hoidon sivuvaikutuksia.
Oksentelu ja joskus tätä haitallisempana koettu kuvotus huonontavat luonnollisesti elämisen laatua. Pitkittynyt pahoinvointi vaikeuttaa riittävää nesteiden ja ravinnon nauttimista, mistä voi seurata nestetasapainon häiriöitä.
Pahoinvoinnin estolääkitys onkin onnistuneen solunsalpaajahoidon keskeinen osa. Lääkitystä voidaan tehostaa yhdistämällä pahoinvoinnin estolääkkeitä keskenään sekä etsimällä kullekin potilaalle sopiva lääkitys. Tutkimustieto pahoinvoinnin estolääkityksestä lisääntyy jatkuvasti: uusia lääkeaineita tutkitaan, ja jo käytössä olevia lääkkeitä opitaan hyödyntämään paremmin.
Potilaan nuori ikä (<50 vuotta), naissukupuoli ja erityisesti aiemmat huonot kokemukset solunsalpaajahoidon aiheuttamasta pahoinvoinnista altistavat pahoinvoinnille. Tehokas estolääkitys onkin tarpeen ensimmäisestä hoidosta lähtien, mutta kaikkia mahdollisia pahoinvointilääkkeitä ei kuitenkaan voi antaa ennen ensimmäistä hoitoa. On tärkeää, että potilas kertoo sivuvaikutukset lääkärin vastaanotolla, jotta niitä voidaan lieventää seuraavan hoidon yhteydessä.
Pahoinvoinnin estolääkityksen teho vaihtelee hoidosta toiseen. Tavallisesti teho heikkenee hoitojen edetessä. Kuitenkin osa potilaista kärsii pahoinvoinnista vähemmän seuraavan hoidon yhteydessä, vaikka solunsalpaaja- ja pahoinvoinnin estolääkitys pysyvät samana; ehkä tutuksi tullut hoitotilanne ei ole enää niin pelottava ja yleistila seuraavaan hoitoon lähtiessä on parempi.
Solunsalpaajahoidon aiheuttamaa pahoinvointia hoidetaan usein yhdistämällä eri lääkkeitä. Tiputushoidon yhteydessä pahoinvointilääkkeitä annetaan suoraan suoneen. Kotiin potilas saa reseptin suun kautta otettavista lääkkeistä tai peräpuikoista.
Pienelle osalle potilaista itse pahoinvointilääkkeet aiheuttavat sivuvaikutuksia. Metoklopramidi voi aiheuttaa levotonta oloa ja väsymystä, serotoniiniantagonistit toisinaan ummetusta ja päänsärkyä. Kortokosteroideja siedetään pahoinvoinnin estolääkkeinä hyvin. Ne saattavat tosin aiheuttaa unettomuutta, vatsaärsytystä ja kasvojen punoitusta, jos niitä käytetään suurina annoksina useana peräkkäisenä vuorokautena. Sivuvaikutuksia voidaan lieventää unilääkkeillä ja vatsan suojalääkkeillä. Kaikista esiintyneistä oireista kannattaa mainita lääkärille seuraavalla kerralla, jotta lääkitystä voidaan räätälöidä.
Ahdistuneisuus lisää pahoinvointitaipumusta. Tästä syystä jotkin rauhoittavat lääkkeet yhdistettyinä muihin pahoinvoinnin estolääkkeisiin lisäävät näiden tehoa ja lieventävät sivuvaikutuksia. Ne vähentävät esimerkiksi kortisonista johtuvaa unettomuutta ja metoklopramidin aiheuttamaa levottomuutta. Rauhoittavien lääkkeiden sivuvaikutuksena voi tosin esiintyä väsymystä.
Ympäristö vaikuttaa pahoinvointiin. Solunsalpaajahoitoa tulisi antaa pienissä hoitoyksiköissä, joissa on hyvä tuuletus. Musiikin kuuntelu korvalappustereoista tai ystävän ottaminen mukaan voivat auttaa. Rentoutusharjoitukset voivat olla avuksi ja käyttäytymisterapioista voi puolestaan olla hyötyä opitun pahoinvoinnin hoitamisessa. Lääkitystä voidaan tehostaa akupunktiolla.
Suun ja nielun limakalvovaurio
Suun ja nielun limakalvot ovat nopeasti uusiutuvia kudoksia ja siksi alttiita solunsalpaajien haitoille. Limakalvovaurioiden yleisyys vaihtelee siten, että 40 %:lle tavanomaista solunsalpaajahoitoa saavista tulee vaurioita, kun taas 80 %:lle suuria annoksia saaville tulee vaurioita.
Viidestä seitsemään päivään solunsalpaajahoidon jälkeen suun ja nielun limakalvot voivat alkaa punoittaa ja limakalvoon saattaa ilmaantua pieniä katteita ja haavaumia. Juominen ja syöminen aiheuttavat kipua, ja hankalimmillaan jopa syljenkin nieleminen on vaikeaa. Hiivatulehdukset ovat yleisiä ja herpestulehdus on mahdollinen.
Suun puhtaanapito muodostaa limakalvojen perushoidon. Solunsalpaajahoidon alkuvaiheessa potilaan on hyvä käydä hammaslääkärissä, joka korjaa tulehduspesäkkeet ja lisäksi neuvoo tehostettuun hampaiden hoidon ja fluorin käyttöön.
Jääpalojen ja -murskan imeskely 30 minuutin ajan ennen fluorourasiilitiputusta vähentää limakalvo-oireita ja niiden vaikeutta.
Suun limakalvovaurion hoidossa kiinnitetään huomiota suun puhteuteen, hiiva- ja muiden tulehdusten hoitoon, kipulääkitykseen ja ravitsemuksen turvaamiseen.
Ripuli
Suoliston limakalvovauriot, jotka aiheuttavat kipua ja ripulia, ovat tavallinen solunsalpaajahoidon sivuvaikutus. Yksittäisistä solunsalpaajista fluorourasiili aiheuttaa solunsalpaajaripulia yleisimmin. Irinotekaani voi myös johtaa vaikeaan ripuliin. Muita ripulille altistavia solunsalpaajia ovat sytarabiini, BCNU, CCNU, mitomysiini, daktinomysiini, taksaani ja vinorelbiini.
Ripulina pidetään kolmea tai useampaa ripuliulostetta vuorokaudessa. Ripuliin voi liittyä vatsakouristuksia, ilmavaivoja, peräaukon ärtymistä, nestetasapainon häiriöitä ja kuivumista (janottaa jatkuvasti, suun limakalvo ja kieli ovat kuivat, iho kimmoton ja yleiskunto heikkenee).
Paastoa ei suositella ripulin hoidossa, mutta keittämättömien kasvisten, hedelmien ja marjojen, kokojyvä-, sekä laktoosia sisältävien tuotteiden käytön rajoittaminen rauhoittaa vatsaa.
Jos ripuli on hankalaa, voi suolen toimintaa hidastaa ripulilääkkeillä. Tälläisellä lääkityksellä pyritään tekemään potilaan vointi siedettäväksi (ei yöripulia, päivisin useita tunteja ulostamisen välillä, mahdollisuus olla kotona). Samanaikainen suolistotulehdus tulee havaita. Ulosteviljely otetaankin otettava herkästi ja toistuvasti, erityisesti suuriannoksisen solunsalpaajahoidon yhteydessä. Jos potilaan kipu pahenee nopeasti tai ripuli loppuu äkkiä ilman, että potilaan vointi paranee, on potilaan hakeuduttava sairaalaan.
Ummetus
Ummetus tarkoittaa harventuneita (alle kolme kertaa viikossa) ja vaikeutuneita ulostuskertoja; ummetuksen haitallisuus riippuu henkilön tavanomaisesta ulostustiheydestä. Ummetukseen voi liittyä täyteyden tunne, ilmavaivoja, vatsakipuja sekä ylivuotoripulia, jos uloste ahtauttaa suolta. Ummetus voi myös ylläpitää solunsalpaajahoidon käynnistämää kuvotusta ja oksentelua.
Solunsalpaajahoitoa saavalla potilaalla voi esiintyä joskus ummetusta, joka aiheutuu solunsalpaajahoidosta (vinka-alkaloidit), pahoinvoinnin estölääkkeestä (serotoniiniantagonistit), syövästä suoranaisesti tai välillisesti (vähentynyt liikunta, nesteensaanti, opiaattikipulääkitys).
Kiusallisen ummetuksen ilmaantuessa joka sytostaattihoidon jälkeen kannattaa kokeilla ummetuslääkkeiden käyttöä ennalta ehkäisevästi. Hoitoa edeltävänä tai samana päivänä aletaan potilaalle antaa esim. laktuloosia (kaksi 15 ml:n annosta) tai natriumpikosulfaattia (10-15 tippaa iltaisin). Potilaan kannattaa siis kertoa ummetuksesta lääkärille, joka voi ryhtyä potilaan oloa helpottaviin toimenpiteisiin.
Silmien limakalvo-oireet
Myös silmien limakalvot voivat ärtyä solunsalpaajahoidosta. Oireena on kirvelyä, punoitusta ja vetistystä. Tavallisimmin oire liittyy metotreksaattiin ja fluorourasiiliin. Jos mukaan tulee bakteeritulehdus, se hoidetaan antibiottitipoin. Joskus silmälääkäri voi auttaa, jos silmien vuotaminen on hyvin ongelmallista. Silmien ärsytys jää pois solusalpaajahoidon päätyttyä.
Turvotus
Uudemmat solunsalpaajat, taksaanit (paklitakseli ja doketakseli), aiheuttavat turvotuksia. Ne lisääntyvät tavallisesti hoidon pitkittyessä. Nesteenpoistolääkkeillä turvotusta voidaan lievittää. Turvotus häviää vähitellen hoidon päätyttyä.
Kynsimuutokset
Doketakselihoitoon liittyy kynsien kasvuhäiriö ja joskus erilaisia ihottumia tai käsien ja jalkapohjien ihon hilseilyä. Hyvä käsi- ja jalkahygienia, rasvaus iltaisin ja ohuet puuvillakäsineet ja sukat yöksi voi helpottaa iho-oireita.
Tunnottomuus käsissä ja jalkapohjissa, lihaskivut
Solunsalpaajahoito voi aiheuttaa käsien ja jalkapohjien tunnottomuutta ja lihasvoiman heikkenemistä. Käsissä se merkitsee hienomotoriikan häiriötä, esim. nappien kiinnilaittaminen voi vaikeutua. Jalkojen lihaskivut ja lihasvoiman heikkeneminen aiheuttaa liikkumivaikeuksia. Näitä oireita liittyy vinka-alkaloideihin (vinkristiini), sisplatiiniin ja taksaaneihin (paklitakseli ja doketakseli). Oireet häviävät hitaasti solunsalpaajahoidon päätyttyä.
Yliherkkyysoireet
Vakavat yliherkkyysoireet solunsalpaajahoidon yhteydessä ovat harvinaisia. Niitä ehkäistään antamalla tiettyjen solunsalpaajien, kuten taksaanien, yhteydessä ennaltaehkäisevä lääkitys (kortisoni ja antihistamiini). Lievempiä ihottumaoireita esiintyy yleisemmin.
Ennenaikaiset vaihdevuosioireet
Ennen vaihdevuosi-ikää saatava solunsalpaajahoito, sädehoito ja niiden yhdistelmä voivat aiheuttaa naiselle estrogeenin puutoksen ja siitä johtuvia ennenaikaisia vaihdevuosioireita; kylmiä tai kuumia aaltoja, hikoilua, mielialan vaihteluita, unettomuutta, nivel- ja selkäsärkyjä, sydämen tykytystä ja ulkosynnyttimien limakalvojen kuivumista. Yli 40 vuoden ikä lisää todennäköisyyttä, että solunsalpaajahoidosta seuraa ennenaikaisia vaihdevuosioireita.
