Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajat eli sytostaatit ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Ne estävät solujen jakaantumisen, jolloin syöpäsolut kuolevat. Lääkkeet kulkeutuvat verenkierron mukana kaikkialle elimistöön ja voivat tehota siis myös emokasvaimen ulkopuolella ja tuhota myös pienet syöpäkasvaimet, joita ei havaita röntgen- tai muilla tutkimuksilla.

Solunsalpaajahoitoa annetaan yleensä yksilöllisin perustein ja syövän levinneisyysasteen mukaan. Toisinaan solunsalpaajahoidon tavoitteena on parantaa pahanlaatuinen sairaus (esim. imusolmukesyövät ja kivessyöpä), toisinaan päämääränä on varmistaa leikkauksen ja sädehoidon tulokset (ns. liitännäishoidot esim. rintasyövässä). Solunsalpaajille päästään myös tuhoamaan etäpesäkkeitä, jotka ovat levinneet emokasvaimesta imu- ja verisuonten välityksellä. Usein solunsalpaajia annetaan kuitenkin tilanteessa, jossa syöpä ei enää parane. Tällöin tavoitteena on vähentää oireita ja pidentää elinaikaa.

Solunsalpaajia voidaan antaa tabletteina tai tiputuksena suoraan suoneen. Joskus lääke annostellaan paikallisesti esim. keuhkopussiin, virtsarakkoon tai selkäydinkanavaan. Suonensisäinen hoito annetaan yleensä sairaalassa, mutta potilas pääsee tiputuksen jälkeen kotiin. Tavallisesti annetaan useampia hoitokuureja 3-4 viikon välein. Hoidon kokonaispituus riippuu sen tehosta ja potilaan yleiskunnosta.

Solunsalpaajat pääsevät kulkeutumaan miltei kaikkiin kehon soluihin, ja ne tuhoavat myös terveitä soluja, joten sivuvaikutuksia ilmenee. Haittavaikutukset vaihtelevat yksilöllisesti ja käytetyistä lääkeaineista riippuen. Osa haittavaikutuksista häipyy muutamassa päivässä, mutta kokonaan potilas toipuu solunsalpaajahoidosta yleensä muutamassa kuukaudessa. Hoito edellyttääkin suhteellisen hyvää yleiskuntoa.

Koska solunsalpaajat vaikuttavat jakautuviin soluihin, monet sivuvaikutukset kohdistuvat nopeasti uudistuviin kudoksiin, kuten hiuksiin, luuytimeen ja limakalvoihin. Kaikille sivuvaikutuksia ei kuitenkaan tule. Esimerkiksi osaa solunsalpaajista annetaan suun kautta viikkojen ja kuukausien ajan ilman, että sivuvaikutuksia juurikaan seuraa.

Sivuvaikutusten kirjo on laaja. Sivuvaikutusten laatu ja voimakkuus riippuvat käytetyistä lääkeaineista, annoksista, potilaan yleiskunnosta ja kehon reagoinnista lääkitykseen.

Solunsalpaajien sivuvaikutukset voidaan jakaa

  • välittömiin vaikutuksiin
  • myöhäisvaikutuksiin