Sädehoidon välittömät sivuvaikutukset

Sädehoidon aiheuttamat välittömät sivuvaikutukset kohdistuvat kudoksiin, joissa solukko on nopeasti jakautuvaa, kuten ihoon ja limakalvoihin. Vaikutukset ovat itsestään rajoittuvia ja useimmiten ohimeneviä, poikkeuksena kuiva suu.

Suun ja nielun alueen limakalvovauriot

Lähes kaikki suun ja nielun alueelle sädehoitoa saavat potilaat kärsivät suun ja nielun limakalvovaurioista. Ne aiheuttavat kipua, vaikeuksia ravinnon nauttimisessa, toimivat tulehdusporttina ja vaarantavat hampaiston terveyden.

Usein suun limakalvot alkavat punoittaa ensimmäisen hoitoviikon lopulla. Toisen viikon lopulla kehittyy 2-3 mm:n läpimittaisia valkeankellertäviä limakalvoläiskiä, jotka muodostuvat kuolleista limakalvosoluista, valkosoluista ja mikrobeista ja nielu kipeytyy. Kolmannella viikolla voi edelleen kehittyä laajasti suun limakalvoa peittävä kate ja haavaumia, jotka ovat hyvin kipeitä ja estävät riittävän ravinnon nauttimisen. Kurkkukipu on pahimmillaan hoidon kolmannella viikolla. Valtaosalla potilaista suun limakalvot korjaantuvat ja kurkkukipu väistyy 2,5-3 viikon kuluttua hoidon lopettamisesta. Lähes kaikilla limakalvo on parantunut kuukauden kuluttua hoidosta.

Suun limakalvovaurioiden hoito koostuu ennaltaehkäisevästä hammashoidosta, suun puhtaana ja raikkaana pidosta, tulehdusten hoitamisesta, kipulääkityksestä sekä riittävän ravitsemuksen turvaamisesta.

Ennen suun alueelle kohdistuvaa sädehoitoa potilaan tulee käydä hammaslääkärillä, joka puhdistaa ja saneeraa hampaiston ja tarkistaa proteesien istuvuuden. Potilas saa ohjeet fluorihoitoa ja hampaiden ja proteesien puhdistusta varten.

Hampaat ja tarvittaessa katteinen kieli harjataan pehmeällä hammasharjalla. Hammastikkua tai -lankaa käytetään, jos valkosolut ovat normaalit eivätkä ikenet vuoda verta. Suuta huuhdellaan toistuvasti suun raikastamiseksi ja puhdistamiseksi esim. vedellä, suola- tai soodavedellä. Jos suun puhdistus on vaikeaa, voi hoitoon lisätä bakteeri- ja hiivakasvua vähentävää laimennettua (1:4) klooriheksidiiniä. Proteeseja käytetään mahdollisimman vähän ja niiden puhdistukseen kiinnitetään erityistä huomiota. Hiivatulehdus hoidetaan paikallisesti tai tabletteina suun kautta. Jos et itse kykene puhdistamaan hampaitasi, erikoishammashoitajilta saa apua.

Hampaitten ja suun puhdistus on osa kivunhoitoa. Haaleat ja viileät miedosti maustetut juomat ja ruoat kirveltävät vähiten. Paikallishoitona suun huuhtelun lisäksi käytetään puudutetta, jota on saatavissa kurlausvetenä tai mikstuurana. Maku ja syntyvä tunnottomuus voivat tuntua epämiellyttäviltä. Mikstuuraa voi myös penslata pumpulipuikolla yksittäiseen kipeään haavaumaan. Suun kautta annettavana kipulääkityksenä voidaan käyttää tavallisia tulehduskipulääkkeitä ja tarvittaessa vahvempiakin kipulääkkeitä pahimmassa vaiheessa. Vaihtoehtoisesti voidaan antaa peräpuikkoja, jos nieleminen on kivuliasta.

Riittävän kipulääkityksen ohella on turvattava riittävä ravitsemus. Potilas voidaan tarvittaessa ottaa sisään sairaalaan.

Kuiva suu

Sylkirauhaset tuottavat 1 000-1 500 ml sylkeä päivittäin. Sylkirauhasten sädehoito vähentää syljeneritystä, mikä altistaa hampaiden reikiintymiselle, ientulehduksille ja suun hiivatulehduksille sekä vaikeuttaa proteesien pitoa. Kuiva suu vaikeuttaa puhumista, ruoan pureskelua sekä nielemistä ja muuttaa makuaistia.

Sädehoidon aiheuttama suun kuivuminen riippuu siitä, miten suuri osa sylkirauhasista joutuu sädehoitokenttään, sekä hoitoannoksesta. Syljen muutokset altistavat hammasmädälle, ja tiivis hammashoito on tarpeen.

Makuaisti heikkenee sädehoidon aikana, mikä vähentää syljeneritystä edelleen ja vaikeuttaa ruokailua. Potilaiden ongelmana etenkin hoidon alkuvaiheessa on paksu, sitkeä ja tahmea sylki, jota on vaikea poistaa kuivasta suusta ja nielusta. Suun toistuva huuhtelu ja puhdistus pehmeällä hammasharjalla ja hammaslangalla tai -tikulla auttavat pääsemään eroon paksusta tahmeasta limasta. Proteeseja ei saa pitää öisin.

Sädehoidon aikana suuta hoidetaan samoin kuin limakalvovaurion yhteydessä. Jos suu muuttuu pysyvästi kuivaksi, tarvitaan hammaslääkärissä käyntejä kolmen kuukauden välein myöhemminkin.

Suun limakalvoja voi suojata voitelemalla ne useita kertoja päivässä ruokaöljyllä (esim. oliiviöljyllä) ja erityisesti illalla ennen nukkumaanmenoa, mikä helpottaa myös puhumista ja nielemistä. Kaupallisia keinosylkiä ja geelejä sekä alkoholittomia suuvesiä voi käyttää ilman annosrajoitusta.

Jäljelle jäänyttä syljen eritystä voi kiihdyttää ksylitolipurukumilla tai miedon makuisilla ksylitolipastilleilla ja ylipäätänsä pureskelemalla ruoka hyvin.

Ruokatorven vaurio

Ruokatorvisyövän sädehoito, erityisesti yhdistettynä solunsalpaajahoitoon, aiheuttaa ruokatorven limakalvovaurion. Oireita esiintyy myös mm. silloin, kun rintarangan ja imuskudossyövän hoidon yhteydessä annetaan ylävartalolle sädehoitoa ja joskus myös rintasyöpäleikkauksen jälkeisessä sädehoidossa.

Rintalastan takaista polttoa ja kipua sekä nielemisvaikeuksia voi esiintyä toisesta hoitoviikosta lähtien. Lievissä tapauksissa pehmeä ruoka ja mahaärsytystä lievittävät lääkkeet riittävät lievittämään oireita. Mahahappoa neutraloiva lääke, johon on yhdistetty puuduttava kurlausvesi (15 ml x 6-8) tai mikstuura (5-10 ml x 4-6) lievittää nielemiskipua. Tabletteina tai peräpuikkoina annettava kipulääkitys on usein tarpeen. Riittävä kivunhoito on tärkeää myös riittävän ravinnonsaannin kannalta.

Suolistovaurio

Suolikanavan limakalvot uusiutuvat nopeasti, ja näin ollen niissä ilmenee helposti sädehoidon välittömiä sivuvaikutuksia. Vatsan ja lantion alueelle annettava sädehoito voi aiheuttaa pahoinvointia, ripulia sekä ärsyttää peräsuolen ja peräaukon seutua.

Vaurion aste riippuu hoidettavan alueen koosta ja kerta- ja kokonaisannoksesta; esimerkiksi imusolmukesyövän hoitoon tarvittava sädeannos aiheuttaa harvemmin ja lievemmän ripulin kuin paksusuolisyövän hoitoannos. Ripuli vaihtelee potilaskohtaisesti huomattavasti; osa potilaista ei saa sitä ollenkaan, kun taas joidenkin potilaiden hoitoa on tauotettava. Samanaikainen solunsalpaajahoito, kuten peräsuolisyövän liitännäishoito, lisää ja vaikeuttaa oireita.

Tavanomaisen vatsan alueelle kohdistuvan sädehoidon aikana ripuliulosteita voi esiintyä 2-3:sta hoitoviikosta lähtien. Lisäksi esiintyy ruokahaluttomuutta, pahoinvointia, ilmavaivoja ja vatsakouristuksia. Pahoinvointi ja ripuli voivat johtaa potilaan kuivumiseen (potilaalla on jatkuva jano, suun limakalvot ja kieli ovat kuivat, yleiskunto huononee). Kuivat ja kuumeiset potilaat kuuluvat sairaalahoitoon.

Hyväkuntoisen potilaan ripulia hillitään ripulilääkkeillä. Vaikea ripuli - 5-10 ripuliulostetta vuorokaudessa, veriripuli, kuivuminen, kuume - hoidetaan sairaalassa ja sädehoidossa pidetään tauko.

Vähärasvainen ja laktoositon ruokavalio sekä raakojen kasvisten välttäminen rauhoittavat suolta sädehoidon aikana. Plantago ovata -kasvia sisältävät valmisteet (suolen sisältöä lisääviä ulostuslääkkeitä saa apteekista) ja sukralfaatti voivat helpottaa pitkittynyttä ripulia.

Vulvan ärsytys

Jos ulkosynnyttimien iho ja limakalvo ovat sädehoitokentässä, voi sädehoito aiheuttaa alueelle haavaumia. Nämä ovat kivuliaita ja voivat tulehtua. Yli vaihdevuosi-ikäisten naisten limakalvoa voi vahvistaa estrogeenivoiteella, jos tähän ei ole estettä hoidettavan syövän vuoksi. Suihkuttelu, vauvoille tarkoitetut ihoa ärsyttämättömät rasvat tai muu perusvoide vähentää kutinaa. Tulehdukset (bakteeri, hiiva, herpes) hoidetaan erikseen. Virtsaamisen aiheuttamaa kirvelyä voi vähentää levittämällä limakalvoille puuduttavaa geeliä ennen virtsaamista. Vaikeassa ärsytystilassa tarvitaan usein kipulääkitystä.

Virtsarakon ärtyminen

Virtsarakon akuuttia sädehoitoärsytystä ilmenee myös hoidettaessa mm. rakko-, kohtu- tai eturauhassyöpää. Tällöin virtsaamistarve tihentyy, virtsassa esiintyy verta ja alavatsaa pakottaa. Virtsaaminen voi kirvellä. Oireet muistuttavat usein akuuttia virtsatietulehdusta, ja se tuleekin sulkea pois ottamalla virtsanäyte.

Hoito on oireenmukaista; potilaan tulee juoda runsaasti rakon huuhtelemiseksi, ottaa lämpimiä kylpyjä, jos iho ja limakalvot ovat ehjät, ja käyttää tulehduskipulääkitystä, johon tarvittaessa liitetään tehokkaampi kipulääke. Vaihdevuosi-iän ohittaneilla naisilla paikallinen estrogeenisalva vahvistaa limakalvoja. Rikkoutuneille limakalvoille voi levittää puuduttavaa geeliä ennen virtsaamista, jotta kirvely vähentyisi.

Pahoinvointi

Sädehoito aiheuttaa pahoinvointia, johon vaikuttavat hoidettava kohde (vatsan alue, ruokatorven alue, aivot), kerta-annoksen suuruus (puolikehosädehoidot) ja kenttäkoko (kokokehosädehoito). Solunsalpaajahoito voi lisätä oksentelua. Puolikehosädehoito, jossa hoidetaan laaja-alaisen luustometastasoinnin aiheuttamia kipuja suurella kerta-annoksella, aiheutta oksentelua neljälle viidestä yläkehosädehoidon ja kahdelle viidestä alakehosädehoidon jälkeen. Pahoinvointi alkaa n. 90 minuutin viiveellä ja kestää kuusi tuntia.

Suoliston alueella sijaitsevan syövän sädehoito aiheuttaa pahoinvointia toisesta tai kolmannesta hoitoviikosta lähtien noin puolelle potilaista; pienellä osalla pahoinvointia esiintyy jo ensimmäisellä hoitoviikolla. Jos samanaikaisesti käytetään solunsalpaajahoitoa, myös suoliston alueen luustokipujen sädehoito altistaa pahoinvoinnille. Kokokehosädehoidon ja puolikehosädehoidon aiheuttamaa pahoinvointia hoidetaan lääkeyhdistelmillä ennaltaehkäisevästi. Vatsan alueen luustopesäkkeiden sädehoidon yhteydessä riittää yleensä lievempi pahoinvointilääkitys. Valtaosa sädehoitoa saavista potilaista ei kuitenkaan kärsi pahoinvoinnista. Uudet pahoinvointilääkkeet (serotoniiniantagonistit) estävät tehokkaasti mm. koko- ja yläkehosädehoidon aiheuttamaa pahoinvointia.

Aivojen alueen sädehoidon aiheuttamat oireet

Sädehoito turvottaa soluja, mikä taas voi kohottaa aivopainetta kallon joustamattomuuden takia.

Kohonnut aivopaine aiheuttaa päänsärkyä, kuvotusta ja oksentelua sekä voi lisätä kouristusalttiutta. Oireet eivät ole yhtä todennäköisiä, jos koko kasvain on poistettu ennen sädehoitoa tai potilaalla on suntti (yhdystie) aivopainetta tasaamassa.

Aivopaineen kohoamisesta aiheutuvat oireet estetään kortisonihoidolla, yleensä deksametasonilla, jota käytetään samanaikaisesti sädehoidon kanssa.

Jos aivopaineoireita ei esiinny, pienennetään kortisoniannosta asteittain. Jos oireita ilmaantuu, palataan kortisonihoidossa 1-2 annostasoa ylemmäksi, kunnes oireet häviävät. Tämän jälkeen annosta vähennetään aiempaa hitaammin, ja samalla seurataan oireita. Kaikki potilaat eivät koskaan voi lopettaa kokonaan kortisonilääkitystä. Lääkityksessä pyritään löytämään pienin annos, joka pitää oireita kurissa. Useimmat aivokasvainpotilaat käyttävät myös antiepileptistä lääkitystä kouristusten ehkäisemiseksi.

Jos potilaan tila huononee parissa viikossa sädehoidon loppumisesta, syynä saattaa olla aivopaineen nousu liian nopeasti lopetetun kortisonihoidon jälkeen. Potilaan oma kortisonituotanto voi elpyä hitaasti. Joskus kortisonihoito on saanut aikaan sokeriaineenvaihdunnan häiriön. Lääkäri tarkistaa verinäytteestä tilanteen ja hoitotoimet määräytyvät sen mukaisesti.

Luuydinvaurio

Verisolut muodostuvat luuytimessä, jota on ihmisen suurissa luissa. Lantion tai selkärangan alueella oleva sädehoitokenttä aiheuttaa veren valkosolujen ja verihiutaleiden sekä hemoglobiinin laskun. Yleensä tämä on ohimenevää, ja veriarvot korjaantuvat vähitellen.

Ennenaikaiset vaihdevuosioireet

Ennen vaihdevuosi-ikää saatava solunsalpaajahoito, sädehoito ja niiden yhdistelmä voivat aiheuttaa naiselle estrogeenin puutoksen ja siitä johtuvia ennenaikaisia vaihdevuosioireita; kylmiä tai kuumia aaltoja, hikoilua, mielialan vaihteluita, unettomuutta, nivel- ja selkäsärkyjä, sydämen tykytystä ja ulkosynnyttimien limakalvojen kuivumista.