Kemikaalit
Tunnettujen syöpää aiheuttavien aineiden tai sellaiseksi epäiltyjen listalla on jo satoja kemikaaleja. Toisaalta kaikista mahdollisista, aikojen saatossa käyttöön otetuista kemikaaleista on tutkittu vasta pieni osa.
Näyttö syöpävaarallisuudesta voidaan saada monen tyyppisistä tutkimuksista. Yksittäisen, ihmisen elinpiirissä esiintyvän kemiallisen aineen tai yhdisteen osalta riittäväksi näytöksi on katsottu tietty määrä oikein tehtyjä eläinkokeita, joissa tutkittava aine on saanut aikaan syöpää. Huomattavasti harvemmin käytettävissä on suoraan ihmisiin liittyvää tietoa. Joskus on ollut mahdollista tutkia esimerkiksi työssään jonkin aineen kanssa tekemisiin joutuneita ihmisiä ja saada näin todisteita lisääntyneestä syöpävaarasta.
