Vanhempien tupakointi vaikuttaa lapsen terveyteen

Miten vanhempien tupakointi vaikuttaa lasten terveyteen?

Vanhempien tupakointi vaikuttaa lapsen terveyteen jo raskausajasta lähtien. Tupakansavun sisältämät myrkyt kulkeutuvat sikiöön napanuoran ja istukan kautta. Odottavan äidin tupakointi tai altistuminen tupakansavulle aiheuttaa kehitys- ja kasvuhäiriöitä, lisää lapsen riskiä sairastua monenlaisiin sairauksiin, hidastaa lapsen oppimista ja muuta henkistä kehitystä. Pahimmillaan altistuminen tupakan myrkyille voi johtaa sikiön menehtymiseen. Myös kätkytkuoleman riski on suurempi.

Vanhempien tupakointi lisää lapsen riskiä sairastua toistuviin hengitystie- ja korvatulehduksiin sekä astmaan ja allergioihin. Tupakan savu huonontaa lapsen vastustuskykyä ja lisää alttiutta tulehdustaudeille. Tupakansavu ärsyttää silmiä, kurkkua ja hengitysteitä.

Lähde: Vierola, Hannu. (2006). Tyttöjen ja naisten tupakkatietokirja. Pysy nuorena – elä kauemmin. Tietosanoma.

Millaisia ajatuksia ja tuntemuksia lapsilla on liittyen vanhempien tupakointiin?

Vanhempien tupakointi ahdistaa lapsia ja aiheuttaa pahaa mieltä. Lapset tiedostavat tupakoinnin haitat ja vaarat. Tupakoivien vanhempien lapset kokevat pelkoa ja huolta vanhempiensa tulevaisuuden puolesta sekä omasta ja sisarustensa tulevaisuudesta – mitä jos vanhemmat sairastuvat tai kuolevat? Savu ja tupakan haju ärsyttävät lapsia. Tupakointi varastaa lapselta äidin tai isän huomion.

Lapset yrittävät eri tavoin vaikuttaa tupakoiviin vanhempiin. Lapset näyttävät vanhemmille koulukirjojen kuvia ja tupakka-askien varoituksia. He piilottavat ja tuhoavat vanhempien tupakoita. Lapset haastavat yhteisiin karkki-tupakkalakkoihin. He uhkailevat aloittavansa itse tupakoinnin tai muuttavansa pois kotoa. Lapsi saattaa pyytää ainoaksi syntymäpäivälahjakseen, että vanhempi lopettaisi tupakoinnin.

Lapsilla olisi myös paljon kysymyksiä vanhemmille. Miksi vanhempi aloitti tupakoinnin? Mikä saisi vanhemman lopettamaan? Onko vanhempi riippuvainen? Miksi vanhempi ei välitä omasta terveydestään? Miksi vanhempi ei lopeta, vaikka lapsi sitä toivoisi? Miksi vanhempi ei välitä lasten terveydestä, toiveista ja tulevaisuudesta?

Vanhempien tupakointi on perheissä haastava keskustelunaihe. Lasten ei ole helppo tuoda esiin tuntemuksiaan ja ajatuksiaan. Vanhemmat vastaavat lasten kysymyksiin omaa tupakointiaan puolustellen ja selitellen, vaikeaa keskustelua vältellen.

Tupakoivan vanhemman lapsi on joutunut perheessä ”aikuisen” rooliin. Lapsi on se, joka on huolissaan, huolehtii ja kannustaa lopettamaan. Eikä tupakoiva vanhempi kanna vastuutaan asiassa. Tupakoinnin, sen lopettamisen ja aiheen käsittelyn perheissä ei tulisi olla lapsen vastuulla.

Lähde: Salomäki, Sanna-Mari & Tuisku, Johanna. (2006). Nuorten terveys ja arki –tutkimuskokonaisuus, jossa yhtenä osana selvitettiin vanhempien tupakoinnin vaikutuksia. Suomen Syöpäyhdistyksen teettämä tilaustutkimus.

Miten vanhempien tupakointi edesauttaa lasten tupakoinnin kokeilua ja aloittamista?

Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että nuori alkaa tupakoimaan todennäköisemmin, jos hänen vanhempansa tai toinen vanhemmista tupakoi. Tähän on syynä muun muassa se, että tupakointi on silloin monella tapaa helpompaa: Tupakkaa voi varastaa tai saada vanhemmilta. Tupakointikokeilujen salaaminen on helpompaa, kun vanhemmat eivät haista tupakan hajua. Kiinnijääminen ei pelota, koska aina voi vedota siihen, että vanhempi polttaa itsekin. Vanhemmat ovat malli ja esimerkki, tupakointi on hyväksyttävä osa perheen arkea ja normaalia elämää. Tupakoinnin haittoja ei myöskään pelätä, koska vanhemmatkaan eivät niistä piittaa.

Myös äidin raskauden aikainen tupakointi edesauttaa lapsen tupakoinnin aloittamista. Tupakointi vaikuttaa sikiön aivojen mielihyväkeskuksiin sekä maku- ja hajumieltymyksien kehittymiseen. Tämä varhainen altistus tupakalle vaikuttaa myöhemmin tupakkariippuvuuden syntyyn ja tupakoinnin aloittamiseen.

Lähteet:
Salomäki, Sanna-Mari & Tuisku, Johanna. (2006). Nuorten terveys ja arki –tutkimuskokonaisuus, jossa yhtenä osana selvitettiin vanhempien tupakoinnin vaikutuksia. Suomen Syöpäyhdistyksen teettämä tilaustutkimus.

Vierola, Hannu. (2006). Tyttöjen ja naisten tupakkatietokirja. Pysy nuorena – elä kauemmin. Tietosanoma.

Miten vanhemmat arvioivat oman tupakointinsa vaikutuksia?

Tupakoivista vanhemmista vain puolet arvioi oman tupakointinsa edesauttavan lapsen tupakoinnin kokeilua ja aloittamista. Jopa 60 % vanhemmista ei usko oman tupakointinsa heikentävän lastensa terveyttä. Kolmannes tupakoivista vanhemmista ajattelee, ettei oma tupakointi vaikuta lapseen mitenkään.

Lähes puolet tupakoivista vanhemmista uskoo lapsensa toivovan, että he lopettaisivat tupakoinnin. Reilu kolmannes vastaajista arvioi lapsensa olevan huolissaan vanhemman terveydestä ja tupakoinnin häiritsevän lastaan. Vain joka kymmenes tupakoiva vanhempi uskoo lapsensa pelkäävän vanhemman sairastumista tai kuolemaa.

Hieman yli puolet vanhemmista haluaisi lopettaa tupakoinnin lapsen vuoksi. Lähes yhtä moni vanhempi kokee huonoa omatuntoa tupakointinsa takia. Vain neljännes vanhemmista polttaa ainoastaan silloin, kun lapsi ei ole läsnä.

Tupakoivista vanhemmista neljä viidestä ei hyväksyisi lapsensa tupakointia.

Lähde: Kysely tupakoivien vanhempien parissa. (2007). Suomen Syöpäyhdistyksen Taloustutkimuksella teettämä tilaustutkimus.