Tupakka ja nuuska

Tupakoimattomuus on tehokkainta syövän ehkäisyä. Siksi ei kannata tupakoida tai käyttää muita tupakkatuotteita. Jos jo tupakoit, lopeta. Jos lopettaminen ei onnistu, yritä uudelleen. Onnistunut tupakoinnin lopettaminen vaatii yleensä useita yrityksiä. Tupakoinnin lopettaminen ennen kuin on sairastunut syöpään tai muihin vakaviin sairauksiin kannattaa aina. Älä tupakoi tupakoimattomien läsnä ollessa, sillä lisäät heidän syöpävaaraansa.

Tupakan käyttö on sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti tärkein ehkäistävissä olevien sairauksien ja ennenaikaisen kuoleman aiheuttaja. Tupakan terveysvaikutuksia on tutkittu enemmän kuin mitään muuta yksittäistä terveyttä uhkaavaa tekijää. Sikareista, piipusta ja nuuskasta koituu tupakoinnin kaltaisia terveyshaittoja.

Tupakoinnin lopettaminen vähentää nopeasti syövän vaaraa. Lopettamisen hyöty näkyy jo viiden vuoden kuluessa ja hyöty on sitä suurempi mitä kauempi aika tupakoinnin lopettamisesta on kulunut. Näyttö siitä, että tupakoinnin lopettaminen vielä keski-iässä vähentää sairastumisen vaaraa, on vahvistunut viime vuosina. Tupakointi aiheuttaa myös monia muita sairauksia kuin syöpiä.

Tupakoinnista kärsivät myös lapset

Vanhempien tupakointi vaikuttaa lasten terveyteen jo raskausajasta lähtien. Tupakansavun sisältämät myrkyt kulkeutuvat sikiöön napanuoran ja istukan kautta. Vanhempien tupakointi lisää lapsen riskiä sairastua toistuviin hengitystie- ja korvatulehduksiin sekä astmaan ja allergioihin.

Tutkimusten mukaan tupakoivien vanhempien lapset myös tupakoivat enemmän kuin muut. Lapsi oppii vanhemmiltaan, että tupakointi on hyväksyttävä osa perheen arkea ja normaalia elämää.

Lue lisää, miten vanhempien tupakointi vaikuttaa lapseen>>

Katso video, mitä terveyshaittoja passiivisesta tupakoinnista on lapselle>>