Rasva

Ravinnon rasvan on lukuisissa eläinkokeissa osoitettu lisäävän rinta-, paksusuoli- ja haimasyöpää. Rasvasoluissa tapahtuvan estrogeenihormonin tuotannon on arveltu myös voivan välillisesti lisätä erityisesti rintasyövän vaaraa. Ravinnon suuri rasvapitoisuus saattaa muuttaa sappihappojen erittymistä ja suoliston bakteeristoa ja näin lisätä paksusuolisyövän vaaraa. Rasva on elimistölle hyvä energian lähde ja siten sen osuus liikaenergiasta voi vaikuttaa syövän vaaraan.

Ihmistä koskeva tieto ei ole vielä niin vakuuttavaa, että rasvan vaikutuksista syöpävaaraan voitaisiin tehdä johtopäätöksiä. Eri väestöjä verrattaessa on havaittu suuren rasvan kulutuksen liittyvän suureen rinta-, paksusuoli-, eturauhas- ja keuhkosyövän vaaraan. Koska tällaisissa tilastojen vertailuissa ei voida ottaa huomioon muita syövän vaaraan vaikuttavia tekijöitä, johtopäätöksiä syy–seuraussuhteista ei voida tehdä.

Kalarasvat ovat monityydyttämättömiä rasvahappoja, joilla on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia sekä syöpä- että verisuonitaudeissa. Niillä saattaa olla jopa syövältä suojaavia ominaisuuksia.

Oliiviöljystä on myös tehty mielenkiintoisia havaintoja. Suurikaan määrä sitä ei lisää pahanlaatuisten kasvainten määrää, kuten esimerkiksi eläinrasvat tekevät. Väestötutkimuksissa on sellaisissa maissa, joissa oliiviöljy on pääasiallinen rasvan lähde ravinnossa, esiintynyt odotettua vähemmän syöpätauteja. Syöpävaaran pienentämisen kannalta on tärkeämpää alentaa ravinnon kokonaisrasvapitoisuus alle 30%:iin kuin käyttää jotakin tietyn tyyppistä rasvaa.