Luonnon karsinogeenit

Usein ajatellaan ja tarkoituksellisesti annetaan ymmärtää, että kaikki luonnosta peräisin oleva olisi ihmiselle luonnollista ja turvallista, ja kaikki "kemiallinen" ja synteettinen olisi vähintäänkin epäilyttävää. Luonto, kasvit ja eläimet, ovat aikojen saatossa kehittäneet omia puolustusmekanismejaan. Luonnosta on löydetty voimakkaimmat tunnetut myrkyt ja myös suuri osa syöpävaarallisista aineista. Luonto myös vilisee erilaisia ihmisen terveyttä uhkaavia mikrobeja.

Ruoka-aineista on vuosien kuluessa löydetty joitakin luonnollisia yhdisteitä, jotka eläintutkimusten mukaan lisäävät syövän vaaraa. Tällaisia aineita saattaa myös syntyä elintarvikkeisiin niiden pilaantumisen seurauksena.

Ravintona käytettävissä kasveissa esiintyy luonnostaan yhdisteitä, joiden on epäilty tai osoitettu aiheuttavan syöpää. Korvasienten gyromitriini ja hydratsiini häviävät suurimmaksi osaksi kuivauksessa ja keittämisessä. Tietyissä mausteöljyissä oleville safrolille (sassafrasöljy) ja isosafrolille (ylang-ylangöljy), basilikassa olevalle estragolille sekä pihlajanmarjoissa olevalle parasorbiinihapolle altistuminen on vähäistä, eivätkä ne vaikuta syövän vaaraan.

Aivan oman lukunsa muodostavat sellaiset kasveissa esiintyvät, syöpää aiheuttavat aineet, jotka ovat syntyneet kasvien homehtumisen seurauksena. Suomessa näille voimakkaille karsinogeeneille altistuminen on valvonta- ja tarkastustoimenpiteiden ansiosta vähäistä. Aflatoksiini aiheuttaa todennäköisesti ainakin osan Afrikassa yleisestä maksasyövästä.