UV-indeksi
Mitä korkeammalta aurinko paistaa, sitä enemmän UV-säteilyä maahan tulee. Pilvisyys vähentää UV-säteilyä, mutta avoimella paikalla säteilyn määrä voi silloinkin olla yllättävän suuri.
Ultraviolettisäteilyn voimakkuutta kuvataan UV-indeksillä. UV-indeksi on suhdeluku, joka kertoo kyseisen päivän ultraviolettisäteilyn määrästä puolen päivän aikaan. Indeksiä käytetään kansainvälisesti, joten sen avulla on mahdollista arvioida ihon ja silmien altistuminen ultraviolettisäteilylle olinpaikasta riippumatta.
Säteilyltä on syytä suojautua, kun indeksi on 3 tai suurempi. Suomessa UV-säteilyn määrä vaihtelee keskitalven 0:sta kesä-heinäkuun 5-7:ään. Suosituissa lomakohteissa Välimerellä, Kanarian saarilla ja Thaimassa indeksi on miltei aina yli 3, ja voimakkaimmillaan jopa yli kaksinkertainen Suomen kesään verrattuna.
Suomessa Ilmatieteen laitos tiedottaa säännöllisesti UV-säteilyn määrästä. Laitoksen verkkosivuilta voi tarkistaa päivän UV-indeksitilanteen maailmalla. Kesällä Suomen UV-indekseistä tiedotetaan myös sääennusteissa. Lisäksi UV-indeksin voi tilata tekstiviestinä matkapuhelimeen. Tekstiviestipalvelun ovat toteuttaneet Suomen Syöpäyhdistys ja Ilmatieteen laitos.
Katso UV-indeksin määrä tänään Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta >>
Tilaa UV-indeksi tekstiviestillä>>
Päivitetty 18.4.2013
