Syövän ehkäisy on mahdollista

Syöpä ei ole äkillisesti puhkeava sairaus vaan vuosia, jopa vuosikymmeniä kestävä tapahtumasarja. Tämän tapahtumasarja keskeiset vaiheet ovat yhteisiä yli 2 000 tunnetulle syöpätaudille, joiden syyt, luonne ja ilmeneminen voivat olla hyvinkin erilaiset.

Ainakin periaatteessa on mahdollista estää syöpätauteihin johtavan tapahtumasarjan alku tai eteneminen, auttaa elimistöä korjaamaan varhaisia muutoksia tai hoitaa syöpätautien esiasteita ennen varsinaisen taudin kehittymistä. Tapahtumasarjan käynnistävät tai sitä ylläpitävät tekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

  • sisäiset tekijät
  • ympäristötekijät
  • elintavat

Sisäisiin tekijöihin kuuluvat mm. periytyvät ominaisuudet, joihin emme toistaiseksi pysty vaikuttamaan. Mahdollisuutemme ehkäistä syöpää perustuvat siten ympäristössämme ja elintavoissamme olevien, syövän vaaraan vaikuttavien tekijöiden muunteluun. On hyvä muistaa, että näiden tekijöiden joukossa on sekä syöpää aiheuttavia että siltä suojaavia asioita. Syöpään sairastumisen vaaraa voi pienentää, mutta täydelliseen syövän ehkäisyyn ei vielä ole riittävää tietämystä.

Syöpäjärjestöt pyrkii terveyden edistämistoiminnallaan vaikuttamaan suuren yleisön tietoon ja asenteisiin syövän ehkäisystä.

Lue lisää terveyden edistämistoiminnasta >>


Terveyden edistämisen keskus (Tekry) on aloittanut suomalaisten terveyden edistämiseksi haastekampanjan, jossa kuntapäättäjät haastavat ja vastaavat haasteisiin lupaamalla konkreettisia toimia kuntalaisten terveyden edistämiseksi. Tekryn yhteistyökumppanina hankkeessa on Suomen Kuntaliitto. Lisää kampanjasta>>