Keitä seulotaan ja koska

Kohdunkaulan syöpää ehkäisevä väestöpohjainen seulonta aloitettiin Suomessa 1960-luvulla. Seulonnan myötä syöpä on harvinaistunut: väestössä vuosittain todetut uudet tautitapaukset (syövän ilmaantuvuus) ja kohdunkaulan syövän aiheuttamat kuolemat (syöpäkuolleisuus) ovat vähentyneet viidennekseen lähtötasostaan. Tällä hetkellä Suomessa todetaan noin 150-160 uutta kohdunkaulan syöpää vuodessa, kuolemia tilastoidaan noin 50-70. Sen sijaan kohdun-kaulan syövän esiastemuutoksia ja varhaisvaiheen syöpiä todetaan yksinomaan seulonta-ohjelmassa yli 600 joka vuosi - mutta nämä kaikki voidaan hoitaa parantavasti. On arvioitu, että vuosittain seulonnan ansiosta vältetään yli 200 syöpäkuolemaa.

Useimmissa kunnissa Valtioneuvoston asetuksessa annettuja ikäryhmäsuosituksia (30–60-vuotiaat naiset) noudatetaan, mutta muutamat kunnat ovat toistaiseksi jättäneet kutsumatta joitakin asetuksessa säädetyistä ikäluokista. Joukkotarkastusrekisterin seurannan mukaan kaikista kohdunkaulasyövän seulontakutsun saaneista n. 70 % osallistuu, 30- ja 35-vuotiaista kuitenkin vain n. 50-60 %.
Tutustu tilastoihin >>

Kohdunkaulan syövän seulontaesite (pdf) >>

Keitä kutsutaan ja koska:

Kutsuikäryhmät kunnittain 2012 (pdf) >>
Kutsuikäryhmät kunnittain 2011 (pdf) >>
Kutsuikäryhmät kunnittain 2010 (pdf) >>