Sairaudesta kuntoutuminen
![]() |
Rintasyövästä toipumiseen
Tavallisimpia syövän aiheuttamia psyykkisiä haasteita ovat aktiivisuuden ja riippumattomuuden säilyttäminen, sivuvaikutusten hallinta ja positiivisen asenteen säilyttäminen. Myös lääketieteellisen tiedon hankkiminen, syöpään liittyvien tunnetilojen hallinta, tarvittavan sosiaalisen tuen etsintä ja stressinhallinta ovat yleisiä ongelmia.
Rintasyöpä on vuosien saatossa muuttunut biologisesti yhä monimuotoisemmaksi sairaudeksi, mutta toisaalta ihmisten reaktiot syöpään sairastumiseen ovat aina olleet erilaisia ja yksilöllisiä. Rintasyöpään sairastuvat joutuvat sopeutumaan tilanteeseen ainakin kolmella tasolla: elämisen tavan suhde sairauteen, ajattelun suhde sairauteen ja tunteiden suhde sairauteen.
Kuntoutuksen tavoitteena on auttaa syöpään sairastunutta toteuttamaan elämänprojektejaan ja ylläpitämään elämänhallintaa tilanteissa, joissa sosiaalinen ja muu yhteisöllinen toiminta ovat uhattuina tai heikentyneet.
![]() |
Käypä kuntoutus
Hyvään rintasyövän kokonaishoitoon kuuluu mahdollisuus ryhmäterapiaan tai -neuvontaan tai yksilölliseen terapiaan. Oikein ajoitettu ja suunniteltu lyhytkestoinenkin apu voi parantaa sopeutumista sairauteen ja elämän laatua. Osa potilaista voi tarvita lääkitystä ahdistuneisuuden, masennuksen tai unettomuuden hoitoon. Potilaalle tulisi myös tarjota tarvittaessa mahdollisuutta psykiatrin konsultaatioon.
Sopeutumisvalmennuskurssit ovat yleensä noin viikon mittaisia, kuntoutuslaitoksissa toteutettavia kuntoutuskursseja. Niillä on usein myönteinen vaikutus rintasyöpäpotilaan elämänlaatuun. Kursseille osallistumista heti sairauden toteamisen jälkeen ei kuitenkaan suositella, koska ensin pitää hoitaa akuuttiin vaiheeseen liittyvät ongelmat omassa hoitopaikassa. Kursseille hakeudutaan syöpäjärjestöjen tai hoitavan sairaalan kautta ja hoitava lääkäri kirjoittaa hakemuksen liitteeksi suosituksen.
Kuntoutusketju
Syöpäjärjestöjen tavoitteena on, että syöpään sairastuneille ja heidän omaisilleen on tarjolla kuntouttavia palveluita kaikissa sairauden vaiheissa. Kaikki eivät tarvitse samanlaista tukea selvitäkseen syöpään sairastumisen aiheuttamasta tilanteesta. Suurelle ellei suurimmalle osalle riittää oikea-aikainen ja riittävä tieto sairaudesta ja sen hoidosta.
Syöpäjärjestöjen erilaiset neuvontapalvelut, kuten Syöpäyhteys-puhelin- ja sähköpostipalvelu ja maakunnallisten syöpäyhdistysten neuvontapalvelut, ovat ensimmäinen lenkki potilaan kuntoutumisketjussa. Ne vastaavat potilaan tai omaisten keskustelu‑ ja tiedonsaantitarpeeseen. Terveydenhuollon piirissä toimivat syöpähoitajat tai kuntoutusohjaajat voivat myös olla osa sairauden alkuvaiheen tukipalveluja.
Tukihenkilötoiminnan tarjoama vertaistuki on jo vuosikymmeniä antanut potilaille mahdollisuuden keskustella kokemuksistaan kohtalontoverin kanssa. Syövän hoidot vaativat yhä vähemmän osastohoitoa ja tämä on heikentänyt mahdollisuudet järjestää potilaille aikaa tavata tukihenkilöitä.

