Avon


Avon kampanjoi ympäri maailman

Avon jatkaa kampanjan pääyhteistyökumppanina. Maailmanlaajuisesti kosmetiikkayhtiö tukee rintasyövän hoitoa tai tutkimusta jo yli 50 maassa.

"Eri maissa tukemme kohdistuu hieman eri tavoin – esimerkiksi Kroatiassa järjestetään Minun ensimmäinen mammografiani -kiertue, jonka yhteydessä tarjotaan ilmaiset mammografiatutkimukset. Saudi-Arabiassa  järjestettiin viime vuonna maan kaikkien aikojen ensimmäinen naisten kävelytapahtuma", kertoo AVONin kampanjasuunnittelija Senja Parkkinen.

"Suomessa tuen tarve on erilainen, sillä valistusta on tehty jo pitkään ja terveydenhuolto-järjestelmämme on edistyksellisempi. Täällä on tärkeää panostaa tieteellisen tutkimuksen tukemiseen, jotta rintasyövän hoitoa voidaan parantaa entisestään”.
 
Suomessa Avon osallistuu Roosa nauha -kampanjaan myymällä erilaisia tuotteita sekä järjestämällä vuosittaisen Avon & Roosa nauha -kävelyn.

"Meillä on Roosa nauha -kampanjan yhteistyöstä todella myönteisiä kokemuksia. Olemme iloisia, että voimme olla mukana luotettavassa kampanjoinnissa. Kerättyjen rahojen kohdistumisesta kerrotaan selvästi ja tiedämme, mihin ne menevät”, Parkkinen toteaa.

www.avon.fi
 

 

Palvelun tekninen toteutus Avoine© Syöpäsäätiö, Pieni Roobertinkatu 9, 00130 Helsinki, puh. (09) 135 331, Syöpäsäätiön keräyslupa 2020/2010/4095 (1.1.2011-31.12.2012) Syöpäsäätiö