Työnhaku

Ennen työnhakua kannattaa miettiä, voiko sairastettu syöpä jotenkin estää tai haitata työtehtävien hoitamista. Sairautta ei ole syytä salailla, jos on ilmeistä, että se haittaa merkittävästi työtehtävien hoitamista.

Työnhakulomakkeissa ei saa kysyä liian yksityiskohtaisia terveyteen liittyviä tietoja, vaan kysymykset tulee rajoittaa siten, että ne koskevat vain tietoja, joilla on merkitystä työtehtävien hoitamisen kannalta. Työhaastattelussa sairastettua terveydentilaa koskeviin epäasiallisiin kysymyksiin ei tarvitse vastata.

Vaikka syöpä ei tulisi esille työnhaussa, voi työkykyä ja terveydentilaa joutua selvittämään työterveyslääkärin suorittamassa työhöntulotarkastuksessa. Työterveyshuollon henkilöstöllä on kuitenkin salassapitovelvollisuus. Työnantajalle voidaan luovuttaa tietoja terveydentilasta ainoastaan työnhakijan suostumuksella.

Mikäli työntekijä on työsopimusta tehdessä johtanut työnantajaa harhaan antamalla olennaisesti virheellisen kuvan omista työntekoedellytyksistään, kuten esimerkiksi ammattitaidostaan tai työkyvystään, voi työnantaja harkita työsopimuksen purkamista. Se edellyttää kuitenkin aina erittäin painavaa syytä.

Työsopimuslain mukaan terveydentila ei saa olla syrjintäperuste työhönotossa. Käytännössä syrjintää voi olla vaikea näyttää toteen, ja oikeuskäytäntöä on työsyrjinnän osalta vähän.

Työterveyslaitoksen tekemässä tutkimuksessa kävi ilmi, että syöpää sairastaneet ovat kokeneet torjuntaa työhaastatteluissa. Osa tutkimukseen osallistuneista piti sairauttaan syynä siihen, ettei saanut hakemaansa paikkaa.