Työhönpaluu
Yhä useampi palaa syövän jälkeen töihin, jotkut jo hoitojen aikana. Syövän laadusta, hoitomuodosta ja työstä riippuen työnteko hoitojen aikana on mahdollista. Monet tarvitsevat kuitenkin sairauslomaa tai väliaiaikaisesti osa-aikatyötä. Töihin palaaminen vaatii yleensä kärsivällisyyttä ja ymmärtämystä niin syövän sairastaneelta kuin esimieheltä ja työtovereiltakin.
Syövän sairastaneen kannattaa ennen työhönpaluuta ottaa yhteyttä työtovereihin ja kysellä työpaikan kuulumisia. Kannattaa myös keskustella esimiehen kanssa töistä ja omasta tilanteestaan.
Työyhteisöllä voi olla ennakkoluuloja syövän sairastaneen työtehosta tai uudelleen sairastumisen todennäköisyydestä. Kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin todettu, että syöpäpotilaan työteho on yhtä tehokas kuin terveen kollegan eivätkä entiset syöpäpotilaat eivät mielellään jää kotiin pikkuvaivojen takia.
Syövän sairastaneen on syytä tarkkailla jaksamistaan. Jos muuttuneen terveydentilan takia voimat eivät riitä kuten ennen, on se uskallettava myöntää. Sairauslomakierrettä ja eläkkeelle jäämisen uhkaa parempi ratkaisu on usein työn uudelleen järjestely kunhan se ei johda työntekijän kannalta kielteisiin seurauksiin. Työterveyshuollon tulisi myös tukea ja neuvoa töihin palannutta ja tarvittaessa auttaa esimerkiksi kuntoutuksen järjestämisessä tai apuvälinehankinnoissa.
Työntekijällä on oikeus olla tekemättä työtä, jota hän oman kokemuksensa perusteella pitää terveydelleen vaarallisena. Samoin työntekijän on heti ilmoitettava työnantajalle, jos jokin työtehtävä on käynyt vaaralliseksi sairauden takia. Työnantajalla on silloin velvollisuus järjestää tilalle muuta työtä. Tarvittaessa työsuojeluvaltuutettu voi keskyttää välittömästä terveyden vaarantavan työn.
Työntekijä
- pieni lepotauko auttaa jaksamaan koko työpäivän
- puhu työnantajan kanssa työntekoa mahdollisesti rajoittavista asioista
- yritä sopia tarvittaessa työaikajärjestelyistä ja joustoista
- työkykyä kannattaa edistää esimerkiksi kuntoutuksella
Työtoveri
- Suhtaudu toipuvaan työtoveriin kuten ennenkin. Hän ei halua tulla kohdelluksi potilaana
- Älä kadehdi hoidoissa käyvän poissaoloja tai tukia: tuskin kukaan niiden vuoksi haluaisi sairastua
Työnantaja, esimies
- Toipunut työntekijä on sama ja yhtä taitava työntekijä kuin ennenkin
- Työntekijöiden terveydentilaa koskevat tiedot ovat arkaluonteisia tietoja, joita käsittelevillä on vaitiolovelvollisuus.
- Selvitä työntekijän työjärjestelyt ja tarvittaessa mahdollisuudet työtehtävien vaihtoon
- Jos olet epävarma, kannattaa kysyä neuvoa työterveyshuollosta.
Työterveyshuolto
- Työntekijään tulisi pitää yhteyttä muutenkin kuin lääkärintodistusten kautta
- Työhön paluun ongelmissa työterveyshenkilöstön tulisi keskustella työntekijän kanssa
- Tarvittaessa on tärkeää, että työterveyshuolto tukee ja neuvoo työolosuhteiden parantamisessa
- Työterveyshuolto voi tehdä aloitteen työntekijän kuntoutuksesta
Ongelmatilanteissa työntekijä voi kysyä neuvoa:
- työterveyshuollosta
- työpaikan luottamusmieheltä
- aluehallintovirastoista, jotka valvovat mm. työsuojelua sekä vakavien työtapaturmien, ammattitautien ja työperäisten sairauksien syiden selvittämistä Aluehallintoviraston verkkosivustolle >>
Lähde
Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistys Suomen Syöpäpotilaat ry:n opas Takaisin töihin syövästä huolimatta.
Opasta voi tilata Suomen Syöpäpotilaat ry:n verkkosivuilta >>
Päivitetty 5.3.2010
