Suusyöpä yllätti Ulf Sundqvistin

ULF SUNDQVIST EI ANNA PERIKSI

Miehen, joka on ollut mediayhteiskunnassa selkeästi esillä pelkästään politiikan ja työnsä merkeissä, ei ole koskaan helppo yhtäkkiä puhua henkilökohtaisista asioista. Siksi Ulf Sundqvistkin vaikeni sairastamisestaan pitkään.

Ulf Sundqvist on sairastanut suusyövän. Leikkaus ja rankat hoidot eivät hillinneet hänen työhalujaan, mutta silti hän pohti haluaako tuoda sairautensa julkisuuteen.

- Tein tietoisen valinnan kun suostuin tulemaan julkisuuteen. Mikäli tarinani voi auttaa jotakuta, julkisuus on perusteltua. Haluan kertoa positiivisen tarinan parantumisestani.

- Olin juuri täyttänyt 61 vuotta ja elin keskellä aktiivista työkautta, kun hain apua täysin rutiininomaisesti tavalliseen muutaman viikon kestäneeseen kurkkukipuun. Kun kipu jatkui vielä parin antibioottikuurin jälkeenkin eikä merkkejä angiinasta näkynyt, katsoin tarvitsevani perusteellisempaa tutkimusta. Paikalla sattui olemaan kurkkuspesialisti, joka havaitsi suussani pahanlaatuiselta vaikuttavan kasvaimen.

Kuva: Eeva Mehto

- Viikon päästä sain vahvistuksen, että tilanne on vakava. Minulla oli suusyöpä.

Leikkaus onnistui, kasvain ja etäpesäkkeet voitiin poistaa. Leikkausta seurasi kuukausia kestävä hankala säde- ja sytostaattihoitovaihe.

Vaikka aika ajoin toimenpiteistä johtuvia kipuja olikin, hyvä ennuste piti elämänhalun vahvana. Arvio henkiin jäämiseen oli 70 – 30. Se tuntui hyvältä siitä huolimatta, että 30 prosentin kuolemanriski on myös merkittävä.

- Kun ammattini on ollut näkyvä ja ulospäin suuntautunut, tilanne on ollut hankala. Heti alkuvaiheessa sain korvaklinikalla puheterapiaa, sillä puheenmuodostus piti aloittaa alusta. Hyvän terapian jälkeen aloin harjoitella puhetta itse.

Vakava varoitus jo aiemmin

Suusyöpä ei ollut ensimmäinen muistutus elämän rajallisuudesta. Ensimmäisen vakavan varoituksen Sundqvist sai jo pari vuotta aikaisemmin ollessaan työtehtävissä Tukholmassa 2004.

- Olin tupakoinut 40 vuotta tietoisena riskeistä. Tupakointi loppui vasta kun sain vaikean sydäninfarktin Tukholmassa kesken työpäivää. Heräsin teho-osastolla pallolaajennuksen jälkeen, jolloin minulta kysyttiin: Tupakoitteko?

- En enää, vastasin ja siihen jäi tupakointi.

Ulf Sundqvistin suvussa ei ole ollut syöpää eikä periytyvyys voi olla syövän syy. Hän itse uskoo pitkällisen tupakoinnin vaikuttaneen syövän syntyyn. Oli sairastumisen syyt mitkä hyvänsä, Sundqvist ei ole hetkeksikään antanut periksi.

Myötätuntoa ja tukea

- Tietysti sairastuessa kuolemanpelko konkretisoituu ja tietoisuus kuolemasta ja elämän lyhyydestä voimistuu. Toisaalta pystyn omasta mielestäni käsittelemään kuolemanpelkoa melko järkevästi.

- Olen työntänyt pelot taka-alalle saatuani tiedon, että pahin on ohi ja lisäaikaa myönnetty. Tiedän kyllä syövän uusiutumisriskistä.

- Nyt myös ymmärrän, että olisi pitänyt paljon aktiivisemmin tukea, auttaa ja kannustaa ystäviä, sukulaisia ja läheisiä, jotka aikaisemmin ovat sairastuneet. Pienetkin eleet ovat tavattoman arvokkaita silloin kun ihmisellä on vaikeaa. Ei myötätuntoa suurieleisesti tarvitse osoittaa.

- On mielenkiintoista, miten jo yksinkertainen tekstiviesti voi lämmittää, Sundqvist muistelee. Hän uskoo, että motivaatiolla, elämäntahdolla ja -sisällöllä on suuri merkitys toipumisvaiheessa.

Onni onnettomuudessa

Vuonna 2007 kun Sundqvistin suuta ja nenää kuvattiin, hänen aivoistaan löytyi hyvänlaatuinen kasvain, joka kylläkin sijaitsi vaikeassa paikassa. Varhaisessa vaiheessa todettu kasvain saatiin pois. Syöpäkasvaimella ja tällä hyvänlaatuisella aivokasvaimella ei ollut mitään tekemistä toistensa kanssa.

Ulf Sundqvist sanoo saaneensa niin monenlaista apua lähimmäisiltään, ettei ole tarvinnut psykoterapiaa. Puutarhanhoito maalla on oman sorttistaan terapiaa, jota Sundqvist vaimonsa kanssa harrastaa.

- En olisi karttanut terapiaa, jos tarvetta olisi ollut. Päinvastoin, olen terapiasta hyvin kiinnostunut.

Ulf Sundqvist on koko ikänsä soittanut kitaraa ja laulanut rokkia, bluesia ja laulelmia. Musikaalisuus on edelleen tallella, mutta laulu on teknisesti mahdotonta.

- Vaikka laulut on laulettu, en ole millään tavalla vetäytynyt ja käpristynyt, eikä sairauteni ole tehnyt minua ainakaan aremmaksi, vaan sanon sen mitä on tarve sanoa.

Teksti: Eeva Mehto
Haastattelu on luettavissa kokonaisuudessaan Syöpä-lehdestä 6/2008.