Erika Peltonen puhuu syövästä avoimesti ja huumorilla
TUKKA TUULESSA HEILUEN |
Musta vaatetus ja vitivalkoinen iho ovat ominta Erika Peltosta. Jyrkkä pukeutumistyyli viestii tinkimättömästä asenteesta, joka ei anna periksi syövänkään edessä. Erikan mielestä sairaudessa ei ole mitään salattavaa: Hodgkinin taudin vaiheet voi käydä lukemassa hänen syöpäsivuiltaan verkosta. Kun 18-vuotiaan Erikan Peltosen syöpä löydettiin juhannuksen alla, sairauteen liittyvien verkkosivujen tekeminen oli hänelle luontevin tapa käsitellä tilannetta. Dereka with Hodgkin -sivuilta löytyy paitsi ajatuksia ja tuntemuksia, myös tarkat tiedot hoitojen etenemisestä. Kuvagalleria näyttää Erikan sairaalassa ja kotona. - Tykkään sivujen tekemisestä ja nämä sairauteen liittyvät sivut laitoin nettiin jo ennen hoitojen aloittamista. Käytän sivuilla nimimerkkiä Dereka, koska irkkaan Dereka-kanavalla ja ihmiset tuntevat minut netissä Derekana, Erika kertoo. Sivuilta voi kuka tahansa käydä tarkistamassa, miten Erikan taistelu jatkuu ja mitä hän miettii hoitojen eri vaiheissa. Avoimuus ei Erikaa pelota, sillä hän on pitänyt päiväkirjaa omilla verkkosivuillaan jo pitkään. Päin vastoin hän toivoo, että ihmiset ottaisivat yhteyttä ja antaisivat palautetta. Vieraskirjaan ovat kirjoitelleet tutut ja tuntemattomat. - Palaute on ollut pelkästään myönteistä. Moni toivottaa tsemppiä ja taistelutahtoa, mikä on ihan mukavaa, mutta toisaalta itsestäänselvyys. Totta kai minä aion tästä sairaudesta selviytyä! Ystäville olen sanonut, että olen edelleen se sama ihminen kuin ennen syövän toteamistakin. Minua ei tarvitse hyysätä sen takia, että olen sairas. - Aikaisemmin ajattelin, että syöpä on kammottava asia, eikä se voi osua omalle kohdalle. Kun niin silti kävi, syövästä tuli aika tavanomainen juttu. Nyt sen kanssa on vain elettävä, koska muuta ei voi. En aio antaa sen lannistaa minua, Erika miettii. |
 Kuva:Jouko Keski-Säntti |
Syöpäläinen shokeeraa vitseillä
Raskaat syöpähoidot ovat vähitellen alkaneet tuottaa tulosta ja etäpesäkkeet ovat kadonneet esimerkiksi keuhkoista. Hyviin uutisiin on sekoittunut surua, sillä nuorelle naiselle on ollut tuskallista menettää pitkä upea tukka.
- Olen ollut aina sitä mieltä, että kauneinta minussa ovat hiukset. Oli kova kolaus kuulla menettävänsä ne. Suunnittelin, että sitä mukaa kun tukkaa lähtee, leikkaan irokeesin. Sitä en koskaan ehtinyt tehdä, koska hiukset irtoilivat isoina tukkoina ja lopulta pikkusisko leikkasi viimeiset pois koneella, Erika toteaa.
Peruukkia hän ei ole hankkinut. Huivi päässä kulkeminen ei ole ongelma, mutta huivittoman kaljun näyttäminen kodin ulkopuolella oudoksuttaa.
- Ulkonäön muuttuminen pelotti aluksi enemmän kuin itse syöpä. Hiusten menetys tuntui siltä kuin osa minua olisi hävinnyt hiusten mukana. Lisäksi kortisonilääkitys on tuonut lisäkiloja, joten itsetunto on tällä hetkellä aika matalalla.
Sairauteen ja ulkonäkömuutoksiin sopeutumisessa on auttanut huumori.
- Jos ihmiset kaupungilla tuijottavat, saatan sanoa "Voi vitsi, kun tuuli heiluttaa mun tukkaa!". Pikkusiskon kavereita olen kiusannut sanomalla "Mitäs tykkäätte mun uudesta hiustyylistä?" ja tempaissut huivin pois, Erika hymyilee.
- Joitain ihmisiä sairaudella vitsailu loukkaa, mutta minulle se on selviytymiskeino. Mieluummin väännän vitsiä syöpäläisyydestä kuin synkistelen.
Sairaala aiheuttaa ahdistusta
Kuolemaa Erika ei ole juuri pohtinut. Enemmän ahdistusta aiheuttaa sairaalaan meneminen ja sinne jääminen.
- Sairaala on tosi ahdistava paikka! Vaikka henkilökunta on mukavaa ja saan lainata sairaanhoitajien tietokonetta, en viihdy siellä yhtään.
Enemmän kuin oma vointi häntä huolestuttaa äidin jaksaminen.
- Sairastumiseni on ollut vaikea pala äidille. Meidän perheessä äiti tietää parhaiten tautini vaiheet ja häneltä olen myös saanut parhaan tuen. Tuskinpa olisin ilman äitiä pärjännytkään näin hyvin. Isänkin kanssa olen tietysti jutellut melkein päivittäin.
- Mummo huolehtii, mitä muut ihmiset syövästäni puhuvat. Minusta sitä on turha miettiä - antaa ihmisten juoruta, jos he niin haluavat.
Haaveena kirjan kirjoittaminen
Erikalla on menossa viimeinen vuosi lukiossa. Hän oli aikonut suorittaa tänä syksynä ylioppilaskirjoituksissa ruotsin ja äidinkielen, mutta hoitojen takia kaikki aineet siirtyivät keväälle. Opiskelu sujuu hoitojen välissä omatoimisesti kotona.
- Minulle suositeltiin välivuoden pitämistä, mutta haluan saada opinnot tehtyä. Vien ne vaikka pakolla loppuun.
Lähitulevaisuuden haaveet liittyvät muun muassa kirjan kirjoittamiseen.
- Olen aloittanut kirjan kirjoittamisen monesta eri aiheesta, mutta toistaiseksi kaikki tekstit ovat jääneet kesken. Nyt kiinnostaisi kirjoittaa tästä syöpätaistelusta, Erika pohtii.
Teksti: Jaana Ruuth
Haastattelu löytyy kokonaisuudessaan Syöpä-Cancer lehdestä 6/2004
***************************************************************************
Huhtikuussa 2005 Erika sai hyviä uutisia: syöpä on remissiossa, eli tauti on nujerrettu. Lisäksi Erika kirjoitti keväällä 2005 ylioppilaaksi, vaikka ei voinut vuoteen käydä koulua.
