Anja Kekälinen ryhtyi tukihenkilöksi munuaissyövän jälkeen

TUKEA TOIPUMISEEN

Tukihenkilö auttaa muita, kun heillä on vaikeaa. Anja Kekälinen ei ole itsekään selvinnyt helpolla.

Kasvaimen löytyminen munuaisesta yllätti Anja Kekälisen täysin. Hän, kuten monet muutkin munuaissyöpäpotilaat, selvisi taudista leikkauksella.

Sappivaiva olikin syöpä

Anja Kekälisen syöpä löytyi vahingossa.
- Vuonna 1995 olin pankissa työssä. Työpaikka tarjosi erinomaisen työterveyshuollon ja menin 55-vuotistarkastukseen. Mainitsin lääkärille sappivaivoista ja hän passitti ultraäänikuvaukseen: Katsotaan samalla maksat ja munuaisetkin, lääkäri tokaisi.

- Lääkäri levitti geeliä ja lisäsi ja levitti taas. Ei puhunut eikä pukahtanut. Minusta alkoi tuntua oudolta ja kyselin lääkäriltä, mitä näkyy. Lääkäri sanoi konsultoivansa seuraavana päivänä työpaikkalääkäriä ja oli jo lähdössä huoneesta. Hätäännyin ja pysäytin hänet ovelle, sillä en voinut odottaa tietoa seuraavaan päivään, Anja Kekälinen muistelee.

- Mies näki heti naamasta, että nyt oli jotain vialla. Tunsin itseni ihan kylmäksi ja sain sanottua, että minulla on syöpä, Kekälinen jatkaa.

Kuva: Jouko Keski-Säntti

”Slaagi se oli, mutta selvisin”

- Sain tiedon syövästä keskiviikkona, perjantaina olin tietokonekuvauksessa ja viikon kuluttua olin jo Lohjan aluesairaalassa leikkauksessa, kiittelee Kekälinen.

Anja Kekälinen pohtii ihmisenä olemisen kummallisuutta ja ottaa esimerkin:
- Ennen sairaalaan menoa halusin näyttää puolisolle vielä tärkeimpien tavaroiden paikat ja järjestellä asiat kuntoon. Varmuuden vuoksi.

- Olin sairaalassa 11 päivää ja menin heikkoon kuntoon, mutta olin hyvin onnekas. Selvisin pelkällä leikkaushoidolla. Kasvain oli luokkaa yksi eikä se ollut läpäissyt kalvoja. Toivuin hitaasti, mutta varmasti. Olen kirjoittanut kirjaani, että lujassa toivossa lähdin parantumaan

- Luoja loi onneksi kaksi munuaista. Munuaissyöpä vei toisen ja toisesta pidän hyvää huolta.

Tukihenkilön kaipuu

Anja Kekälisen sairastuessa oli meneillään sairaanhoitajalakko. Lakkotoimikunnalta piti anoa lupaa, jotta Kekälinen pääsi pikaisesti magneettikuvaukseen.
- Lakon aikana sairaudet hoidettiin, mutta tukitoimet saivat jäädä. Kaipasin tukihenkilöä ja soitin Etelä-Suomen Syöpäyhdistykseen, jossa oli onnekseni alkamassa ensitietokurssi. Se oli sekaryhmä eli me sairastimme eri syöpiä. Sain todella paljon tietoja ja vahvistuttuani ilmoittauduin tukihenkilökoulutukseen. Nyt olen ollut 10 vuotta tukihenkilönä ja tukenut yli 50 syöpäpotilasta

Suuri osa soittajista on munuaissyöpäpotilaita ja puheluja tulee ympäri Suomea. Potilaat soittavat tukihenkilölle kerran tai pari. Sen enempää ei ole tarkoituskaan olla yhteydessä. Tukihenkilöt ovat tehneet vaitiolositoumuksen.
- Jotkut yrittävät kysellä minulta lääketieteellisiä asioita ja ohjaan kysymään nämä asiat lääkäriltä.

Syöpä ei ole pahin

Kekäliset muuttivat Hyvinkäälle lähemmäs ainoaa lastansa ja tämän perhettä vuonna 1998.
- Olimme jo eläkkeellä ja meillä oli hyvää aikaa auttaa pojan yrityksessä. Hänellä oli kukkakauppa ja siellä riitti puuhaa. Ja tietysti lapsenlapsikin veti puoleensa. Ehdimme asua täällä muutaman kuukauden kun poikamme kuoli 33-vuotiaana, muistelee Anja Kekälinen.

- Se oli elämäni pahin kokemus.

- Syöpä ja kaikki muut jäivät toiseksi. Nyt 9-vuotias Joakim oli silloin vain kolmen kuukauden ikäinen. Hänen äitinsä tarvitsi tukijaa ja oma suruni jäi taka-alalle, elämättä.

Surut purkautuvat runoiksi

Anja Kekälinen oli aikaisemmin aktiivinen jäsen myös Hyvinkään syöpäyhdistyksessä. Hän kuuluu eläkeläisjärjestöön ja nyt sairastuttuaan sepelvaltimotautiin hän on myös sydänyhdistyksen jäsen.

Kekälisellä on kaunis muistikirja, josta hän haastattelun aikana tarkistaa muutaman vuosiluvun ja muistiin merkitsemänsä ajatuksen.
- Pidän itseäni pirteänä ja säpäkkänä. Kipuilen suruani sisäänpäin. Sen saan purettua runoiksi ja kirjoituksiksi paperille. Sairaus kasvattaa ja se saa turhat asiat karisemaan pois.

teksti: Anu Kytölä
Haastattelu luettavissa kokonaisuudessaan Syöpä-lehdestä 3/07.