Mikael Jungner päätti tulla avoimesti julkisuuteen

AVOIMUUS HELPOTTI ELÄMÄÄ

Juuri ennen kuin Mikael Jungnerin piti astua Yleisradion toimitusjohtajan virkaan, hän sairastui eturauhasen syöpään. Jungner joutui miettimään yhden jos toisenkin kerran kuinka paljon kertoisi sairaudestaan julkisesti.

Aivan ensimmäiseksi Mikael Jungner päätti, ettei lähde julkisuuteen valheilla.
- Tulin siihen tulokseen että oli parasta sanoa kuinka asiat ovat ja päätin olla niin avoin kuin mahdollista.

Mutta sitten hän hymyilee ja lisää:
– Samalla päätin, etten kerro mitään sairauden aggressiivisuudesta enkä hoidosta tai perheestäni.

Tästä hän on pitänyt kiinni yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Syöpäjärjestöjen kesäpäivillä viime kesänä hän paljasti, kuinka vakava sairaus oli – näyttääkseen, että elämä voi palata normaaliksi huolimatta huonosta ennusteesta. Ja näin hän oli jälleen otsikoissa.

Lääkärin mielipide ratkaisi

Mutta Mikael Jungner paljastaa sen verran, että ymmärrän, ettei sairaus ainoastaan aiheuttanut sokkia vaan iski kovaa.

Mitä silloin ajattelit?
– Vaikka mitä. Mutta työhön liittyen mietin ennen muuta, pystyisinkö hoitamaan sen.

Kuultuaan lääkärinsä mielipiteen Jungner ajatteli: ehkä. Sen jälkeen asiasta keskusteltiin Ylen hallintoneuvostossa, joka osoittautui joustavaksi ja arveli, että se onnistuisi ja hän voisi saada ajoittain sijaisen.

- Siinä vaiheessa julkisuus tuli ajankohtaiseksi.

Jungner mietti asiaa puolelta jos toiseltakin.
- Ajattelin esimerkiksi kuinka tieto vakavasta sairaudesta vaikuttaa edellytyksiini toimia toimitusjohtajana. Ja miten kertoa sairaudesta siten, ettei se heti anna aihetta spekulaatioihin seuraajasta.

Hänellä oli noin kuukausi aikaa miettiä asiaa. Jälkeenpäin hän pitää sitä hyvänä. Jungner selittää, että kaikkein eniten hänen päätökseensä vaikutti hänen lääkärinsä, joka huomautti, että julkisuuden henkilön on vaikea salata päivittäisiä sädehoitoja ja solunsalpaajahoitojen vaikutusta.

Tuntuu hyvältä

Eturauhasen syöpä voi olla kaikkea lievistä oireista aina kuolemaan päättyvään vakavaan tautiin. Vaikka Jungner ei kerro tarkkoja tietoja, esimerkiksi sitä kuinka hänen tautinsa luokiteltiin, hänen mielestään avoimuus vei kärjen pessimistisimmiltä arvosteluilta. Hän sanoo myös, että hänen oli hämmästyttävän helppoa noudattaa valitsemaansa linjaa.

- Silloin pahin oli jo ohi. Oloni oli varsin hyvä ja olin toiveikas. Se, että muutama viikko aikaisemmin en jaksanut nousta sängystä ja tarvitsin morfiinia, oli kuin toiselta planeetalta.

Julkisuudesta jäi myös hyvä maku.
- Mediat olivat ennenkuulumattoman kilttejä. Missään vaiheessa en tuntenut olevani ajojahdin kohteena.

Eettisiä sääntöjä arvostetaan

Samana iltana kun hallintoneuvosto keskusteli Jungnerin sairauden vaatimista järjestelyistä, uutinen kerrottiin Ylen kautta.

- Mutta jo ennen sitä olin antanut haastatteluja, jotka julkaistaisiin virkaan astumiseni aikoihin 1. toukokuuta. Päätin soittaa lehtiin ja pyytää korjaamaan artikkelit. Kerroin, että minulla on syöpä. Se tietysti johti uusiin yhteydenottoihin.

Jälkeenpäin hän sanoo, että hän on positiivisesti yllättynyt siitä kuinka helpolla media päästi hänet, mutta hänhän oli päättänyt missä raja kulki. Hän ei esimerkiksi halunnut esiintyä naistenlehdissä ja juorulehdissä.

- Kokemukseni osoittaa, että Suomessa toimittajat ovat empaattisia ja noudattavat alan eettisiä sääntöjä. He ottavat huomioon, että sairas ihminen on tavallista haavoittuvampi.

Voimia muille

Mikael Jungner on erityisen iloinen siitä, että julkisuus näyttää auttaneen toisia samassa tilanteessa olevia, vaikkakin hänen mielestään kertomisella joissakin tapauksissa oli vastakkainen vaikutus. On myös ihmisiä, jotka ahdistuvat.
- Sairaalassa olen kuullut poliklinikalla olleesta miehestä, joka sai tiedon että hänen PSA-arvonsa oli noussut yli 20:n. Mies huudahti: Oi, mutta Mikillä oli yli 3 700 ja hän selvisi, miksi minä en selviäisi!

Mikael Jungner tietää, että hän mursi tabun, joka onneksi on vähitellen katoamassa. Suomalainen mies ei puhu ääneen sairaudesta ja kärsimyksestä!

- Uskon, että elämänlaatu paranee, kun puhuu avoimesti sairaudestaan. Ei ole mitään järkeä jatkaa vanhaa perinnettä ja olla valittamatta. Meillä on kaikilla kriisejä, yhdellä jos toisella on ristinsä kannettavana.

Jungner ei kuitenkaan kiistä, että julkisuuden henkilöltä vaatii rohkeutta antautua median riepoteltavaksi.
- Minulle se ei ole ollut ongelma, sillä olen mielestäni hyvin vahva, sairaudesta huolimatta.

Kuinka vahva tarvitsee olla?
- Hyvä kysymys. Asian kanssa täytyy olla sinut, ennen kuin lähtee julkisuuteen. Jalat täytyy pitää maassa.

Heikkoutensa saa näyttää

Lopuksi kysyn Jungnerilta onko kuitenkin olemassa jokin asia, jonka hän tekisi toisin.
– Kyllä, yksi asia: En olisi niin kovis! Alussa korostin melkein koko ajan, että en halua osakseni sääliä. Mutta säälihän on hyvä ja positiivinen asia. Olisin siis nöyrempi ja näyttäisin heikkouteni paremmin. Ei tarvitse olla niin kovanaamainen.

Mutta sitten hän lisää, että ei pidä myöskään olla naiivi.
– Jotkut ihmiset kaikkosivat tai jättivät ottamatta yhteyttä kuultuaan miten asiat ovat. Ikään kuin sairaus tarttuisi. Onneksi se kuitenkin meni ohi aika nopeasti.

teksti:Mardy Lindqvist
Haastattelu luettavissa kokonaisuudessa Syöpä-lehdestä 2/07.