Syöpäpotilas ja seksi

Tavallinen seuraus sekä sairauden aiheuttamasta kriisistä ja hoidoista että minäkuvan muutoksesta on seksuaalinen haluttomuus. Se on syöpäpotilailla erittäin yleistä. Haluttomuusjakso voi kestää jopa kuukausia. Tilanne on kuitenkin useimmiten ohimenevä ja paluu entiseen tapahtuu itsestään. Haluttomuus on normaali ja ymmärrettävä seuraus siitä, että voimavarat tarvitaan muualla tai uusi minäkuva on muodostumatta. Haluttomuus on yleensäkin herkkä mittari osoittamaan ihmisen pahaa oloa.

Syöpäpotilailla voi ilmetä myös toiminnallisia ongelmia. Niillä tarkoitetaan erilaisia yhdyntään ja sen toteuttamiseen liittyviä vaikeuksia. Ne voivat johtua psyykkisistä syistä kuten haluttomuudesta, peloista, kriisistä ja tunteista tai fyysisistä syistä kuten hermovaurioista tai verenkierron häiriöistä sekä hoidollisista syistä kuten hormonihoidosta tai muusta lääkityksestä.

Toiminnalliset häiriöt voivat olla ohimeneviä tai pysyviä. Varsinaisen hoitojakson aikana ja sen välittömässä jatkossa toiminnallisia ongelmia aiheuttavat leikkauksesta toipuminen, haavakipu, syöpälääkitys, sädehoito, pahoinvointi, kriisi, haluttomuus ja muut yksilölliset seikat. Näille häiriöille on tyypillistä se, että ne menevät ohi hoitojen loputtua.

Pitemmällä ajanjaksolla vaikuttavat hormonihoito, hermovauriot, haluttomuus, elimistön pysyvät toiminnalliset muutokset ja muut yksilölliset syyt. Nämä vaikutukset ovat pitkäkestoisempia, jopa pysyviä.

Naisten tavallisimmat toiminnalliset ongelmat

Naisilla tavallisimpia toiminnallisia ongelmia ovat emättimen limakalvojen kuivuus, yhdyntäkivut, tuntopuutokset emättimen alueella ja orgasmivaikeudet. Limakalvojen kuivuus ja ärtyneisyys voivat johtua solunsalpaajahoidosta, sädehoidosta, hormonihoidosta tai hermovaurioista. Kuivat limakalvot aiheuttavat kipua yhdynnässä ja saattavat myös vaurioitua. Toimiva keino kuivuuden hoidossa on liukuvoiteen käyttö. Sitä saa apteekista, hyvin varustetuista tavarataloista ja erotiikkaliikkeistä. Apteekista saa myös emättimen paikalliseen hoitoon tarkoitettuja estrogeenivalmisteita, joilla limakalvojen kuntoa voidaan parantaa.

Kivulias yhdyntä liittyy usein gynekologisiin leikkauksiin. Yhdyntäkipu käynnistää usein noidankehän, sillä kipua pelätessään nainen jännittää, ja yhdynnästä tulee entistä kivuliaampi. Tämän ongelman ratkaisu vaatii jonkun verran luovuutta, sillä useimmiten on löydettävissä sellainen yhdyntäasento, jossa kipua ei tunnu. Sopiva asento löytyy rauhassa kokeilemalla. Sellaiset asennot, jossa nainen itse voi määritellä peniksen liikkeen emättimessä, ovat parhaita. Liukuvoiteen käyttö voi myös auttaa. Jos tilanne ei helpota, kannattaa ottaa yhteyttä gynekologiin.

Suuret lantion alueen leikkaukset saattavat aiheuttaa tunnottomuutta sukuelinten alueella. Se johtuvat hermojen katkeamisesta, jota ei aina voida välttää. Tällaisessa tilanteessa ohjeet ovat samanlaiset kuin edellä. On mahdollista, että yhdyntäasentoja vaihtelemalla löytyy sellainen asento, jossa penis osuu myös tuntevaan kohtaan. Jos se ei onnistu, voidaan luovuutta käyttää etsimällä muualta kehosta eroottisesti herkkiä alueita, kuten rinnat, niska jne., ja niitä hyväilemällä saada aikaan sukupuolista nautintoa.

Miesten tavallisimmat toiminnalliset ongelmat

Miehillä seksin toiminnalliset ongelmat liittyvät yleensä erektioon. Sairauden aiheuttama stressi, pelot, solunsalpaajahoidot, sädehoidot, suuret leikkaukset ja muut toimenpiteet sekä seksuaalinen haluttomuus voivat aiheuttaa ohimenevän erektiokyvyttömyyden. Suuret urologiset tai lantion alueen leikkaukset voivat aiheuttaa hermovaurioita, joista voi seurata erektiokyvyttömyyttä, yhdyntään riittämätöntä erektiota tai eriasteisia tuntopuutoksia. Hormonihoito voi myös aiheuttaa erektiokyvyttömyyttä. Erektiohäiriöt ovat kuitenkin yksilöllisiä: syy joka toisella johtaa kyvyttömyyteen, voi toisella olla vaikuttamatta yhtään mitään.

Erektiohäiriöt ovat miehillä erittäin yleinen ongelma, ja ikääntyessään jokainen mies joutuu ne jollakin tasolla kohtaamaan. Erektio koetaan jonkinlaisena miehisyyden mittarina ja miehelle todella tärkeänä asiana, joten on itsestään selvää, että häiriöt erektiossa ahdistavat miestä. Erektiohäiriöihin liittyvät pelot, tunteet ja suru ovat luonnollisia ja ymmärrettäviä asioita, ja olisikin tärkeää pystyä puhumaan näistä tunteista.

Erektion hoitoon on saatavissa lääkitys. Vaihtoehtoja on jo monia, ja useimmille niistä löytyy myös apu. Tärkeää kuitenkin on, että mies itse päättää, koska hän haluaa lääkitystä käyttää tai mitä erektio-ongelma hänelle yleensä merkitsee. Kun tuntuu siltä, että on lääkityksen aika, tulee hakeutua lääkäriin hakemaan resepti ja ohjeet. Joskus sopivaa lääkettä joudutaan jonkun aikaa hakemaan ja kokeilemaan muutamia vaihtoehtoja. Parasta olisi, jos voisi hakeutua oman hoitavan lääkärinsä tai urologin vastaanotolle, mutta myös terveyskeskuslääkäri voi lääkkeen määrätä.

Älä unohda hellyyttä

Seksi, erotiikka ja läheisyys eivät välttämättä tarkoita yhdyntöjä. Rakastaa voi muutenkin. Hellyys ja läheisyys ovat tärkeitä asioita parisuhteissa (jos niihin on totuttu), ja niiden ylläpito syövän aiheuttamassa poikkeustilanteessa on tärkeää parisuhteen kestävyyden ja oman hyvinvoinnin kannalta. Vaikka halukkuutta tai mahdollisuutta varsinaiseen rakasteluun ei olisikaan, seksuaalista mielihyvää voi saada ja antaa hyväilemällä ja olemalla lähellä. Syöpä, sen sairastaminen tai hoidot eivät poista ihmisestä seksuaalisuutta, mutta ne saattavat muuttaa sen ilmentymistä ja merkitystä väliaikaisesti.


Leena Rosenberg
sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti
Suomen Syöpäpotilaat ry