Minäkuva muuttuu
Aikuisuuteen kehittymisen myötä ihminen luo itselleen oman kehonkuvan ja seksuaali-identiteetin. Kuvan laatu on yksilöllinen, mutta useimmiten siihen kuitenkin kuuluu kehon eheyden ja tuttuuden kokeminen.
Syöpä ja siihen liittyvät hoidot, erityisesti erilaiset leikkaukset ja elinten poistot, ovat uhka kehon eheydelle ja tuttuudelle. Kiinteästi sukupuolisuuteen liittyvien syöpien kohdalla uhka on vielä suurempi, sillä silloin kajotaan myös seksuaalisuuteen, mieheyteen ja naiseuteen. Leikkaushoitojen lisäksi minäkuvaan vaikuttavat myös hiusten ja ihokarvojen lähtö, lihominen, laihtuminen, kalpeus ja muut sairauden näkyvät merkit sekä erilaiset kehon toiminnalliset muutokset. Minäkuvan eriasteinen häiriytyminen onkin yleisin ja toisaalta vaikeimmin tunnistettavissa oleva syövän ja sen hoitojen aiheuttama muutostilanne. Erityisesti seksuaalisuuden alueella se saattaa aiheuttaa hämmennystä.
Minäkuvan muutos voi olla joko sisäinen tai ulkoinen. Sisäinen muutos ei näy päällepäin. Leikkausarpi voi olla siitä muistutus ja samalla ulkoinen muutos. Esimerkiksi paksusuolen tai kohdun poisto voivat aiheuttaa tällaisia minäkuvan muutoksia. On poistettu jokin elin, joka on kuulunut kokonaisuuteen ja / tai vaikuttanut kehon toimintoihin.
Ulkoinen minäkuvan muutos näkyy myös muille. Osan niistä voi kätkeä vaatteilla, kuten esimerkiksi rinnanpoiston ja suuret arvet. Sen sijaan esimerkiksi kasvojen alueen leikkausarvet näkyvät aina. Ulkoisen muutoksen näkee myös joka päivä viimeistään riisuutuessaan, joten sitä on vaikea unohtaa.
Kehon muutosten kokeminen on yksilöllistä ja suhteessa omaan aikaisempaan kehonkuvaan. Joku tuntee hieman aikaa haikeutta ja surua, mutta kykenee sitten eheytymään nopeasti. Useimmilla kehonkuvan muodostuminen vie jonkin aikaa, ja osalla siitä tulee jopa pysyvä ongelma. Oman kehon näyttäminen edes läheisilleen voi olla vaikea tilanne. Ensimmäinen riisuuntuminen, saunominen ja rakastelu voivat olla pelottavia tilanteita. Ohi niistäkin on vain päästävä. Hyvä keino tilanteen helpottamiseksi on haava-alueen katsominen yhdessä kumppanin kanssa jo sairaalassa, sairaanhoitajan vaihtaessa sidoksia. Tilanteesta tulee silloin ikään kuin kliininen hoitotilanne, ja kotona se onkin jo tuttu juttu. Kotioloissa vastaavaan tilanteeseen liittyy useimmiten jonkinlainen lataus.
Mitään yksiselitteistä keinoa minäkuvan eheytymiseen ei ole. Tärkeintä on antaa itselleen lupa tuntea surua ja muita tunteita menetyksestä. Surutyötä tarvitaan eheytymisen käynnistämiseksi. Vaarallisinta on peittää tunne jopa itseltään.
Avoin puhuminen tunteista läheisten ihmisten kanssa on tärkeää. Keskustelu hoitavan henkilökunnan kanssa voi myös auttaa. Tarvittaessa voi kääntyä myös asiantuntijan, kuten esimerkiksi seksuaaliterapeutin puoleen. Jokaisella ihmisellä on omia keinoja selviytymiseen, jotka nyt kannattaa ottaa käyttöön, sillä kaikki eivät osaa puhua tunteistaan. Minäkuvan uudelleen muodostumiselle tulee antaa aikaa, eikä sitä voi kiirehtiä. Eteneminen tapahtuu askel askeleelta. Uudesta minäkuvasta muodostuu ehjä, mutta ehkä hieman suruvoittoisempi kuin entisestä.
Leena Rosenberg
sairaanhoitaja, seksuaaliterapeutti
Suomen Syöpäpotilaat ry
