Rajoitukset
Adoptio
Adoptiolapsen saaminen on mahdollista syövän sairastaneelle ja siitä hyvin toipuneelle. Adoptiovanhemmiksi pyrkivien terveydentila selvitetään kuitenkin tarkasti. Syövän sairastaneelta vaaditaan yleensä erikoislääkärin lausunto nykyisestä terveydentilasta. Adoptiota hakevasta tehdään kirjallinen lausunto ns. adoptiolautakunnalle, joka myöntää luvan adoptioon. Kansainvälisissä adoptioissa asian ratkaisevat lopullisesti lapsen syntymämaan viranomaiset.
Työpaikalla
Syöpäpotilaan velvollisuudesta kertoa sairaudestaan työnantajalle ja työterveyshuollolle sekä syövän sairastaneen työnhakijan oikeuksista kerrotaan kohdassa Työelämä >>
Vakuutukset
Syövän tai muun vakavan sairauden sairastaminen vaikeuttaa henkilövakuutuksen ottamista. Vakuutuksiin saattaa tulla rajoituksia, maksut voivat kasvaa ja joidenkin vakuutusten saaminen voidaan evätä kokonaan. Syövän sairastaneen mahdollisuudet saada uusia vakuutuksia voivat vaihdella eri yhtiöissä. Myöntämiseen ja rajoituksiin voivat vaikuttaa myös mm. syöpätyyppi sekä kontrolli- ja lääkärikäynnit syöpään liittyen. Päätöksen vakuutuksen myöntämisestä tai hylkäämisestä tekevät vakuutusyhtiön asiantuntijalääkärit.
Hyvä muistaa vakuutusta hakiessa:
- Syöpää sairastavan tai siitä toipuneen mahdollisuudet saada uusia vakuutuksia vaihtelevat eri yhtiöissä
- Varaudu siihen, että syövän vuoksi voit joutua maksamaan korotettuja vakuutusmaksuja tai jäädä kokonaan ilman vakuutusta
- Täytä vakuutusyhtiön edellyttämä terveysselvityslomake totuudenmukaisesti
- Älä unohda matkavakuutusta, joka yleensä korvaa sekä äkillisestä sairastumisesta että pitkäaikaisen sairauden äkillisestä pahentumisesta matkalla aiheutuvat kulut
- Vakutuus- ja rahoitusneuvonta auttaa neuvoo ja auttaa kuluttajia vakuutusasioissa maksuttomasti. Vakuutus- ja rahoitusneuvonnan verkkosivuille >>
Verenluovutus
Verenluovutus on kielletty syöpää sairastaneelta. Poikkeuksena ovat paikallisesti hoidetun kohdunkaulan syövän sekä tyvisolusyövän eli basaliooman sairastaneet, kun hoitojen loppumisesta on kulunut vähintään kaksi vuotta.
Päivitetty 5.3.2010
