Kurssit potilaille ja läheisille
Syöpäjärjestöt järjestää sopeutumisvalmennus- ja virkistyskursseja syöpäpotilaille ja heidän läheisilleen. Sopeutumisvalmennuskurssien tavoitteena on tukea sairastumisen aiheuttaman kriisin käsittelyssä ja mahdollisimman normaalin ja hyvän elämän elämisessä sairaudesta huolimatta.
Kurssit antavat tietoa syövästä, hoitojen vaikutuksista, sairauden ja hoitojen aiheuttamista muutoksista sekä selviytymisestä.
Osa sopeutumisvalmennuskursseista on tarkoitettu tiettyä syöpää sairastaville tai tietyn ikäisille. Kursseja on potilaiden lisäksi pariskunnille ja perheille sekä läheisensä menettäneille. Osa kursseista on tarkoitettu kaikille syöpäpotilaille.
Kurssit sisältävät asiantuntijaluentoja, keskusteluja, liikuntaa, fysioterapiaa ja yhteisestä vapaa-ajan viettoa. Kurssien henkilökunta koostuu terveydenhuollon ammattilaisista. Luennoitsijoina ja alustajina toimivat lääkärit, eri aloille erikoistuneet sairaanhoitajat, psykologit, ihmissuhdeasiantuntijat, sosiaalityöntekijät ja ryhmän tarpeiden mukaan myös muut eri alojen asiantuntijat.
Maakunnalliset syöpäyhdistykset ja valtakunnalliset potilasyhdistykset järjestävät kurssit yhteistyössä Kelan ja Raha-automaattiyhdistyksen kanssa. Suurin osa kursseista järjestetään kurssikeskuksissa, joita on kuusi:
- Härmän Kuntokeskus Ylihärmässä
- Imatran Kylpylä
- Kunnonpaikka Siilinjärvellä
- Kyyrönkaita Ristiinassa
- Meri-Karina Turussa
- Verve Oulussa
Elämässä eteenpäin -avokurssit
Syöpäjärjestöt järjestää myös Elämässä eteenpäin –avokursseja, joiden aikana osallistujat asuvat kotonaan. Avokurssit toteutetaan useimmiten maakunnallisten syöpäyhdistysten omissa tiloissa. Elämässä eteenpäin –avokurssit sopivat kaikille potilaille. Kurssille voi tulla jo sairastamisen alkuvaiheessa, jo hoitojen aikana. Ensimmäiset tapaamiskerrat käydään läpi syöpää ja sen hoitoja. Tarkoituksena on lisätä tietoa ja vähentää pelkoja tautia kohtaan. Hyvin nopeasti siirrytään käsittelemään elämää sairastumisesta eteenpäin. Apuna käytetään mm. musiikki- ja taideterapiaa.
