Perheenjäsenet

Perheenjäsenen vakava sairaus nielee koko perheen ja suvun voimavaroja.

Jos perheenjäsenten välit ovat olleet läheiset, sairaus usein tiivistää niitä entisestään. Elämänarvojen muuttuessa sairaus saattaa lähentää eripuraisia puolisoja, ja löydetään uusi läheisyys.

Läheistenkin ihmisten välit voivat sairastumisen myötä etääntyä. Pelko läheisen menettämisestä saattaa olla niin suuri, että häntä aletaan pitää tavalla tai toisella etäämpänä, jotta tilanne ei tuntuisi niin vaikealta.

Sekä sairastuneella että läheisillä voi olla tarve suojella toisia omilta tunteiltaan. Jokaisella on samanlainen oikeus suruun ja tunteisiin ja niiden läpikäymiseen, sekä yhdessä toisten kanssa että yksin. Mitä avoimemmin vaikeista asioista pystytään keskustelemaan, sitä suuremmat mahdollisuudet perheenjäsenillä on tukea toisiaan ja saada tukea toisiltaan. Asioita voi selvitellä perheen kesken tai kääntyä perheterapeutin tai muun ulkopuolisen puoleen.

Mikäli yhteydenpito tuttaviin, sukulaisiin ja muihin perheen ulkopuolisiin ihmisiin on vähäistä, saattavat odotukset perheenjäsenten tuesta muodostua liian suuriksi ja purkautua riitelynä. Siksi on tärkeää, että vaikeissakin tilanteissa jatketaan yhteydenpitoa perheen ulkopuolisiin ihmisiin.

Neuvoja perheenjäsenille

  • Tue sairastunutta parhaasi mukaan: joskus pelkkä läsnäolo ja läheisyys riittää
  • Pidä yllä suhteita perheen ulkopuolisiin: omaisia ja ystäviä tarvitaan tueksi paranemisessa
  • Pyri jatkamaan niitä asioita ja harrastuksia, joista aikaisemminkin olet saanut voimia
  • Pystyt paremmin tukea sairastunutta, kun käsittelet omia pelkojasi esimerkiksi keskustelemalla niistä ulkopuolisen kanssa.

 

Lue lisää aiheesta>>


Lähteet

Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistys Suomen Syöpäpotilaat ry:n kirjaset Selviytyjän matkaopas ja Opas syöpäpotilaan läheiselle.
Oppaita voi tilata Suomen Syöpäpotilaat ry:n verkkosivuilta >>