Ravinto

Riittävästä ravinnosta huolehtiminen on yksi tärkeimpiä asioita, joita syöpäpotilas voi tehdä hoitojen ja sivuvaikutusten kestämiseksi sekä toipumisen edistämiseksi.

Syöpätauti ja sen hoidot voivat aiheuttaa laihtumista, ruokahaluttomuutta tai muita syömiseen liittyviä ongelmia. Painonlasku heikentää yleiskuntoa, altistaa tulehduksille ja huonontaa hoitojen sietoa. Osalla potilaista ruokahalu saattaa kasvaa ja paino nousta hormoni- tai kortisonilääkityksen aikana. Hoitojen aikana ei kannata laihduttaa, mutta on hyvä huolehtia terveellisestä ruokavaliosta, syödä säännöllisesti ja lisätä liikuntaa voimien mukaan.

Hoitojen aikana

Hoitojen aikana tulisi syödä monipuolista perusruokaa, jossa on hiilihydraatteja (kasvikset, juurekset, hedelmät, viljatuotteet, marjat), valkuaisaineita (liha, kala, maitotuotteet, kananmuna), rasvaa, vitamiineja ja kivennäisaineita. Energiantarve voi olla normaalia suurempi.

Jos ruokahaluttomuus vaivaa, kannattaa yrittää syödä sitä, mistä pitää ja mitä tekee mieli. Syödä voi pieniä annoksia parin tunnin välein. Näläntunnetta ei pidä odotella, sillä se voi puuttua kokonaan. Kannattaa syödä erityisesti niinä päivinä, kun ruoka maistuu paremmin. Huonoinakin päivinä tulisi kuitenkin syödä edes vähän, sillä syömättömyys pahentaa oloa. Jos ruokamäärät jäävät hyvin pieniksi, on syytä unohtaa ravitsemusopit ja ”rikastaa” ruokaa aineksilla, jotka sisältävät paljon energiaa. Energiamäärää voi lisätä myös kliinisillä täydennysravintovalmisteilla.

Ennen säde- ja sytostaattihoitoja kannattaa pahoinvoinnin hillitsemiseksi syödä kevyt ateria, muttei vatsaa täyteen. Makumuutoksia ja hajuherkkyyttä voi helpottaa mm. syömällä kylminä tarjottavia ruokia ja tuulettamalla huone hyvin ennen syömistä. Nielemisvaikeuksissa kannattaa suosia pataruokia, keittoja, puuroja, vellejä ja kiisseleitä. Miedot maut helpottavat kuivasta ja kipeästä suusta kärsiviä samoin kuin puuduttavat suuvedet ja syljen eritystä lisäävät tuotteet.

Mikäli ruokamäärät ovat pitkään pienet,eikä käytössä ole kliinisiä täydennysravintovalmisteita, voi vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti jäädä turhan niukaksi. Tällöin voi olla tarpeen käyttää vitamiini- tai kivennäisainevalmistetta. Vitamiinilisien käyttö omin päin hoidon aikana ei ole suositeltavaa, vaan sopivasta valmisteesta ja käytöstä tulisi neuvotella hoitavan lääkärin tai sairaalan ravitsemusterapeutin kanssa.

Pään ja kaulan alueen sädehoito tai suun, nielun ja ruokatorven alueen leikkaus voivat tehdä tavanomaisesta syömisestä mahdotonta. Silloin ravinnonsaanti voidaan turvata letkuravitsemuksella. Letkuravitsemus ei estä normaalia syömistä sen rinnalla.

Ruoansulatusongelmat ovat yleisiä syöpäpotilaiden vaivoja. Ummetusta voi helpottaa juomalla runsaasti, syömällä paljon kuitupitoisia ruokia, liikunnalla ja ummetukseen tarkoitetuilla reseptivapailla valmisteilla. Ripulin aikana on juotava runsaasti, vältettävä rasvaisia ruokia ja syötävä usein vähän kerrallaan. Maitohappobakteeria sisältävät valmisteet voivat lyhentää ripulia.

Hoitojen jälkeen

Kun hoidot ovat loppuneet ja syömisongelmat vähentyneet siirrytään tavalliseen monipuoliseen ruokavalioon. Syödään päivässä vähintään kuuden oman kämmenellisen verran kasviksia, marjoja, kokojyväviljaa ja hedelmiä, kohtuullisesti vähärasvaista lihaa ja kalaa sekä niukasti rasvaa ja sokeria. Hoitojen aikana mahdollisesti kertyneen ylipainon pudottamisesta kannattaa keskustella hoitavan lääkärin tai sairaalan ravitsemusterapeutin kanssa.



Lähde

Syöpäjärjestöjen jäsenyhdistys Suomen Syöpäpotilaat ry:n kirjanen Syöpäpotilaan ravitsemusopas. Siinä on myös ruokaohjeita ruokahaluttomille potilaille.
Opasta voi tilata Suomen Syöpäpotilaiden verkkosivuilta >>