Älä jää yksin

Sairastuminen syöpään on kriisi, joka nostaa tunteet pintaan. Kun tieto sairastumisesta tulee, mielen valtaavat ne kaikkein tuskallisimmat ja vaikeimmat ajatukset. Epäilyttää, voiko syövästä selviytyä, kestääkö edessä olevat syöpähoidot ja toipuuko tästä enää koskaan entiselleen. Ahdistavien ajatusten kanssa ei kuitenkaan tarvitse jäädä yksin.

Jokainen kohtaa ja selviää tunteistaan omalla yksilöllisellä tavallaan ja aikataulullaan. Jotkut purkavat tunteitaan toimintaan, toiset selviävät puhumalla ja jotkut miettivät asioita mieluummin itsekseen. Tärkeintä on antaa aikaa itselleen; kokea tunteet ja käsitellä niitä. Vasta sitten henkinen toipuminen pääsee vauhtiin ja ote elämään muuttuu tukevammaksi.

Monille puhuminen on luonteva tapa käsitellä tuntemuksia. Puhu lääkäreille, hoitajille, omaisille, ystäville ja tuttaville niin halutessasi. Älä ajattele, että vaivaat muita. Kun he nyt kuuntelevat, asia tulee nopeammin selvitettyä.

Saman sairauden läpikäynyt henkilö voi ehkä parhaiten aavistaa, millaisia kysymyksiä vastasairastuneen mielessä liikkuu. Syöpäjärjestöjen vertaistukiverkon kautta on mahdollisuus löytää tällaisia henkilöitä. Paikalliset syöpäyhdistykset ovat kouluttaneet suuren joukon tukihenkilöitä auttamaan sairastuneita ja heidän perheitään sairauden eri vaiheissa. Tukihenkilöt ovat vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka omakohtaisesti tietävät, millaista on sairastua syöpään. Tukihenkilötoiminta on luottamuksellista - kaikki tukihenkilöiksi koulutetut ovat allekirjoittaneet vaitiololupauksen.

Vertaistukea saa myös osallistumalla maakunnallisten jäsenyhdistysten ja potilasjärjestöjen toimintaan. Ne järjestävät erilaisia tapaamisia, tukiryhmiä ja kursseja.

Lisätietoja tukihenkilöistä ja muusta toiminnasta saat:


Vertaistukea netissä

Myös netistä saa vertaistukea. Syöpäjärjestöjen keskustelufoorumilla voit keskustella muiden syöpää sairastavien kanssa nimimerkin suojissa.

Keskustelufoorumiin >>


Valtakunnallinen neuvontapalvelu

Syöpäjärjestöjen valtakunnallinen neuvontapalvelussa syöpäsairaanhoitajat vastaavat kysymyksiin.

Yhteystiedot ja päivystysajat >>


Lähde
Suomen Syöpäpotilaat ry:n kirjanen Selviytyjän matkaopas.
Kirjasta voi tilata Suomen Syöpäpotilaat ry:ltä >>