Syöpä ja läheiset


Mitä sanon läheiselleni, joka on saanut tietää sairastavansa syöpää?

Syöpään sairastunutta voi auttaa parhaiten olemalla käytettävissä ja valmis kuuntelemaan. Vaikeissa tilanteissa ei tarvita oikeita sanoja, sen sijaan läsnäolo ja läheisyys sairastuneen ja hänen perheensä tarpeitten mukaan on tärkeää. Usein pieneltäkin tuntuva käytännön apu voi olla äärimmäisen tärkeä.

Sairastuneen kuunteleminen vaatii omien tunteiden kohtaamista. Jos jotkut asiat tuntuvat liian vaikeilta, se on hyvä myöntää avoimesti.

On parempi rohkaista sairastunutta puhumaan vaikeista asioista kuin yrittää saada hänet unohtamaan tilanne ja ajattelemaan muuta. Itkeminen ei ole vaarallista, vaan usein se helpottaa ja edistää selviytymistä.

Sairastunut voi torjua tuen tai eristäytyä, eikä siitä pidä loukkaantua. Välittäminen ja huolenpito eivät kuitenkaan mene hukkaan. Monet sairastuneet kertovat muistavansa kiitollisina niitä, jotka rakastivat silloin, kun he itse jaksoivat antaa siihen vähiten aihetta.