Syöpäsäätiön keräyslupa 2020/2010/4095 (1.1.2011-31.12.2012)

Syöpäsäätiö

Syöpäsäätiö on perustettu vuonna 1948 syöpätautien tieteellisen tutkimuksen tukemista varten.

Syöpäsäätiö on suurin yksityinen syöpätutkimuksen rahoittaja Suomessa. Säätiö tukee korkeatasoisia tutkimushankkeita vuosittain noin neljällä miljoonalla eurolla. Säätiö on vaikuttanut merkittävästi siihen, että suomalaiset tutkijat ovat voineet saada työlleen tukea. Apurahoilla tuetaan sekä perustutkimusta että kliinistä tutkimusta.

Säätiön toiminta on lahjoitusten varassa, se saa pääosan tutkimusvaroistaan testamentteina ja lahjoituksina. Jotta pystymme tukemaan suomalaisten huippututkijoiden työtä tulevaisuudessakin, tarvitsemme jatkuvasti lahjoitusvaroja.

Syöpäsäätiö on osa Syöpäjärjestöjä.