Vieraskirja 2008

Vieraskirja

21.12.2008 klo 20:30:00
Rauhaisaa Joulunaikaa
Toivon kaikille syöpää sairastaville ja heidän läheisilleen ihanaa ja rauhallista joulua. Toivon lämpöä ja valoa, ikimuistoisia päiviä ja voimia! Toivon että jokaisella olisi edessään onnistumisia täynnä oleva uusi vuosi!

<3 Iskän tyttö

16.12.2008 klo 15:07:28
maksasyöpä
Mulla todettiin maksasyöpä toukukuussa. 9 kertaa hoitoja menossa. Kasvainta ei leikata, on liian iso, 17cmx20cm. Lääkettä vai ei, ei ihan tavallinen maksasyöpä ja etäpesäke.Muualta ei löytynyt.

Lääkäri epäili et haimasta lähtenyt. Hoidot on tehonnut, ettei nestettä kerry, kasvain ei ole pienentynyt, ei suurentunut.

ONKO KOHTALOTOVEREITA?? Haluaisin vastauksia.

9.12.2008 klo 13:11:41
Taidenäyttely joulukuun ajan Mellarissa
Paratiisimaalauksiani on nähtävillä kulttuuri- ja vapaa-ajantilassa Mellarissa
joulukuun ajan os. Korvatunturintie 2. 00970 Helsinki, avoinna ma-pe klo 9:00-21:00. Taiteilija paikalla perjantaisin klo 12-13. Esillä on monella eri tekniikalla maalattuja maalauksia, unohtamatta naivistisia kissamaalauksia. taideterveisin Liisa Lall

13.11.2008 klo 22:31:31
mietin
Äitini kuoli puolitoista vuotta sitten. Olin tuolloin ihan pihalla koko sairaudesta, en ymmärtänyt hoidoista, tilanteesta tai mistään mitään. En voinut uskoa, että kuolema tulee - ja niin nopeasti. Nyt haluaisin tietää, että voinko saada äitini hoitokertomuksia mistään? onko minulla oikeus saada nähdä ne? Muuten en edes tiedä kunnolla mikä hänellä oli.. Vastatkaahan jos joku tietää! Kiitos!

6.11.2008 klo 12:35:49
aivometastaasi
Minä olen ihan kauhuissani.Minulla on munasarjasyöpä joka on hoidettu onnistuneesti.Sitten tuli takaisku metastaasi aivoissa.Tehtiin kiireellinen leikkaus ja on sanottu että kaikki saatiin pois.nyt odotan vaan että aletaan sädehoidot ja toivon parasta.Ehkä taas selviydyn.Olen aika sisukas ja itsepäinen täti.

15.10.2008 klo 21:45:44
foorumille vastaus
Kerroit missä etsitään juttuseuraa
mutta varmaan unohdit ,että kaikki ei ole tietokoneen kanssa vielä sinut,joten menee aikaa ennenkuin löytyy oikea kanava
sinä mitäilmeisemmin olet koneen kanssa ollut sinut kauan ,minä vasta harjoittelen
toivottavasti opin+muut alkajat.

Juhani Antikainen PRANKKARI

10.10.2008 klo 13:24:53
Munuaissyöpä
Kysäisit levinneestä munuaisyövästä vieraskirjassa.. Käy kurkkaamassa keskustelua miesten syövät sivuilla. Siellä olen nimimerkillä uskoa kertonut mieheni levinneestä syövästä,johon myös sutent menossa...
Voimia sinulle, ja jaettu tieto helpottaa!!!

6.10.2008 klo 17:38:31
foorumi
Tavallisesti keskustelut käydään tuolla keskustelufoorumilla.

Brankkari ym.sieltä voisi katsoa sopivan tuntuisen aihelistan.Ehkäpä löytyy "juttuseuraa".

6.10.2008 klo 17:14:30
Munuaissyövän etäpesäkkeet
Hei,

Onko täällä kenelläkään kokemuksia munuaissyövän etäpesäkkeistä ja niiden hoidoista? Itse syön Sutent -nimistä lääkettä. Vaihtaisin mielelläni kokemuksia.

5.10.2008 klo 15:03:44
eikö löydy ketään suusyöpää sairastavaa
olis kiva kuulla muidenkin juttuja "prankkari"KUOPIO

29.9.2008 klo 11:57:13
Mitäkähän tämä on?
Hei!
Olen 21-vuotias mies ja Olen huomannut jo puolisenvuotta sitten,patteja kainaloissa, nivusissa ja kaulalla. kainaloissa enempi muualla vähemmän, flunssan aikana suuremmat kuin muulloin, arvelin imusolmukkeiksi kun netistä lueskelin asiasta.nyt muutama päivä sitten kävin lääkärissä ja se tunnusteli näistä edellämainituista paikoista ja tuntuivat noin riisinjyvän kokoisina kainaloissa nämä patit, muualta ei muka tuntenu vaikka itse tunnen ku koettelee. sanoi ettei ole syytä huoleen.

sitten toinen asia,kun kysyin suurentuneesta pernasta ku tuntuu vasemmalla puolella alimmankylkiluun ja navan paikkeilla kiinteä alue siitä kohdalta kun painaa ni tuntuu "syke" selvästi. tämä lääkäri vähän tunnusteli ja sanoi ettei tuntenut mitään epätavallista.

Olen silti vähän huolissani näistä asioista.

(Tästä lääkäristä mainitakseni niin hänestä on sanottu ettei ole kovin hyvä lääkäri, ja ettei välittäisi potilaista,huolimaton.)

pitäisiköhän varata uusi aika toiselle lääkärille? vai annako asian olla.

21.9.2008 klo 21:34:40
Brankkari
Olen 60v.eläke palomies.1994 minulla oli
kaasukuolio ja olin munuaiskoneessa.27.4-2006 todettiin suusyöpä.leikkaus kesti 17h.tällähetkellä ei ole kuvissa näkynyt että olisi levinnyt.Lopetin tupakoinnin ja viinan ottamisen.Olen vesilinjalla oleva.Kaiketi minulla on yläkerran ukon kanssa joku sopimus kun olen selvinnyt kaikista vaikeuksista myös takausveloista.Sairaus on koko perheen asia ja tosi ystävät erttautuu.Jotkut luulivat että olen melkein spitaalinen ei tosi ystävät,onneksi niitäkin on.Osaan jo nauraa itselleni ja otan päivän kerrallaan.
Meillä tiällä Puijo on ja veljmies
mutta jokainen halluu olla piälysmies
"niin kun tuotakii kusetimme"
Sitten jälekeenpäin naaroo kätkätimme.





16.9.2008 klo 15:56:28
kohtalotovereita?
löytäisinkö täältä kohtalotovereita?mieheltäni(27v) löydettiin syöpä ruokatorven ja mahalukun välistä.viikko lääkärin soitosta mieheni oli jo oulussa ja leikattiin seuraavana päivänä.nyt leikkauksesta on viikko,leikkaus onnistui hyvin ja lääkärin mukaan kaikki saatiin poistettua,toipuminen on edennyt vauhdilla.tänään saimme lasten (tytöt 03,05,06) kanssa tietää et isi pääsee viikonlopuksi kotiin.tämä reilu viikko on ollut kaoottinen.jäin yksin odottamaan uuteen kotiin pienten lasten kanssa.saimme nimittäin muuton valmiiksi sunnuntaina kun lääkäri soitti maanantaina ja siitä viikon päästä oltiin jo menossa ouluun.miten tästä eteen päin,uskaltaako luottaa ja suunnitella tulevaisuutta.kaikki on tapahtunut meillä niin vaihdilla että hui.

5.9.2008 klo 20:15:13
Ilman tarkkaa diagnoosia
Löysin kesäkuun alussa patin oikeasta kainalostani ja hakeuduin gynekologin vastaanotolle. Mammografian, ultraäänen ja ohutneulanäytteen jälkeen tie vei leikkaukseen 15.7. Mammografiassa ei löytynyt mitään.Patti osoittautui imukudosperäiseksi etäpesäkkeeksi. Patologi värjäsi poistettua pattia liki kuukauden saadakseen lisäselvyyttä, mutta tuloksetta.Tehtiin koko vartalon TT. Se ei tuonut vastauksia. Kävin lähetteellä Meilahdessa rintojen magneettikuvauksessa, josta saaliiksi jäi 3 etäpesäkettä lisää kainalon imusolmukkeissa. Kirurgi on ymmällään, missä primääri syöpäkasvain asustaa. Ensi tiistaina menen kainaloevacuatioon. Muuta minulle ei tässä vaiheessa osata tehdä. Onko kohtalotovereita, joilla diagnosointi on mennyt näin mutkikkaaksi? Pitkästä odotuksesta huolimatta olen täynnä taistelutahtoa. Voimia kaikille!

25.8.2008 klo 16:38:56
Peräsuolen syöpä
Hei
Laitoin tossa paripäivää sitten viestiä äitini tilasta ja nyt täytyy vain suureksi ikäväkseni todeta että äitini nukkui pois 24.8.08 klo 10.02. Onneksi olin siskojeni kanssa äidin vierellä loppuun asti ja hän nukkuikin rauhallisesti pois meidän hänen käsiään silittäen. Lopuksi laitoin äidin rinnanpäälle hänen rukousliinansa ja vielä valkoisen neilikan. Äiti oli kuin olisi nukkunut niin rauhallinen ja tyyni. Viimeisellä hekäyksellään häneltä tuli muutama kyynel ja me tyttäret saatoimme hänet rauhalliseen paikkaan. Äitini oli 62 vuotias. Malja hänen muistolleen!!! Olet aina sydämissämme Äiti Rakas!

23.8.2008 klo 23:07:08
Äidin Peräsuolensyöpä
Hei

Äidilläni todettiin toukokuussa peräsuolen syöpä ja hänelle tehtiin ekaksi paksunsuolen avanne, mutta tietoon tulikin jotain pahempaa. Syöpä levinnyt luustoon ja etäispesäkkeitä on jonkinverran ja myös imusolmukkeissa. Tilanne huono muuttunut nopeasti peräsuoli leikattiin kokonaan pois ja uusi avanne laitettiin ohutsuoleen. keuhkoihin kertynyt hurjasti nestettä hengittäminen vaikeaa, ehkä ollaan jo loppusuoralla, koska nyt hoidetaan enään kipuja..surullista katsottavaa. Kaiken kukkuraksi isälläni on todettu eturauhassyöpä. Ehkä jokin korkeempi meitä pystyisi auttamaan mutta voi olla jo liian myöhäistä. Kyllähän jokainen 7 lasta ehkä jotakin iltaisin rukouksissaan toivoo, mutta kaikkea ei voi saada.

14.8.2008 klo 10:55:19
taidenäyttely Kynnys-Galleriassa
Tervetuloa taidenäyttelyyni Kynnys-Galleriaan ajalla 3.9.-30.9.2008 os.Siltasaarenkatu 4, 5krs 00530 Helsinki. Avajaiset ovat 2.9.2008 klo 17-19. Galleria on avoinna arkisin ma-pe klo 9-15.Näyttelyni teema on "tunteita". Itse olen paikalla maanantaisin 8.9., 15.9.,22.9. ja 29.9 kello 13-15. Aiheina ovat olleet abstraktiot,kukat, kissat sekä näköis- että naivistisina maalauksina. syövän sairastanut Liisa Lall
Olette kaikki sydämellisesti tervetulleita!

8.8.2008 klo 15:24:27
viisi vuotta sitten..
kesällä 2003 minulla todettiin rintasyöpä, joka saatiin "ajoissa" kiinni ja hoidettiin leikkauksen jälkeen vain sädehoidolla ja Tamoxifenilla.

Alkuvaiheessa vertaistuella ja myös näiltä sivuilta saamillani tiedoilla oli suuri merkitys.

Edelleen pelästyn aamulla suihkun jälkeen pukeutuessani arpista rintaani - tosin kuten lääkärini tokaisi " eihän teidän enää strippariksi kai ollut tarkoitus ryhtyä" - ja hormoonien puutteesta johtuva alkava osteoporoosi ja nivelvaivat vähän häiritsevät mutta muuten jaksan töissä ja kotona entiseen tahtiin.

toivottavasti mahdollisimman monella muullakin käy näin hyvä tuuri.
Kiitos kaikille minua tukeneille

Pauline

4.8.2008 klo 17:59:12
Silmämelanooma
Hei!
Onko kenelläkään kokemuksia/ tietoa silmän melanoomasta? Todettu tänään ja tietoa ei nyt netistä löydy kuin lauseen verran.
Olisin kiitollinen tiedoista.

4.8.2008 klo 11:16:26
5 VUOTTA SITTEN
Olin 27 vuotias kolmen lapsen äiti,sairastuin rintasyöpään.Itse löysin kyhmyn jo pari vuotta aijemmin ja kävin lääkärillä.Viimeisen kerran kunnallisessa sanottiin että kohta saan syövän jos en usko ettei mulla ole mitään hätää patista.En uskonut,menin yksityiselle;rintasyöpä.Koko poisto,hoidot.Pääsin korjausleikkaukseen,myöhemmin rakensivat nännin,tatskattiin ja nyt kesällä olin viimeisessä korjauksessa kun rintani oli niin erikokoiset.Eihän ne nytkään ole aivan samanlaiset,mutta helpotti elämää tämä vika leikkaus.Joku voisi ajatella että haen täydellisyyttä,en.Hain ja sain mahdollisimman normaalin olotilan.Vaikka kivisti ja turvotti,oli se sen arvoista.Te muutkin,kun käytte läpi näitä leikkauksia,älkää jättäkö kesken,vaikka välillä tekisi mieli.

20.7.2008 klo 12:40:18
Isäni sairastaa
Muutama viikko sitten kuulin Isäni peräsuolensyövästä.

Syöpä on nyt leikattu eikä se ole ehtinyt levitä sisäelimiin, sinänsä hyvä juttu, mutta pelottaa toki minua ja erityisesti Isääni. Kuolemanpelko on VALTAVA. Avanne on tarkoitus sulkea muutaman kuukauden kuluttua..

Olemme kuitenkin lähentyneet entisestään näinä viikkoina ja toivon, että elämää lasteni Papalla on pitkästi edessäpäin.

Toivon kaikille elämänhalua ja suomalaista sisua =)

2.7.2008 klo 20:54:31
Palleakivut
Palleakivut ja epäilykseni niiden syistä ohjailivat minut näille sivuille,vaikka tiedän,että vastausta ja selitystä niille ei täältä löydy. Lääkäriin täytyisi mennä, mutta pelko siirtää sitä päivästä toiseen ja herätessäni uuteen päivään, odotan, että kipuja ei enää olisi,(öisinkin kyllä häiritsevät untani jossain määrin).Ikää on 56v ja nyt juuri olen hankkinut ihka oman asunnon (avioeroni ja lasten maailmalle lähdön jälkeen). Nyt pelkään, että tässäkö tämä lysti oli.Jospa huomenna rohkenen.Tsemppiä ja jaksamista teille kaikille.

22.6.2008 klo 09:45:18
kesän jatkoa kaikille!!
Tänään kolme vuotta rintasyöpäleikkauksesta, siis koko rinta ja kainalo oli ärhäkkää laatua, kontrolli tulossa tuota pikaa ja nyt jännittää kun joka paikassa tuntuu kipuja-vaikka onhan sitä muitakin kivun syitä olemassa mutta kun... tähän asti kuitenkin kaikki mennyt hyvin, mitä nyt maksa-arvot vähän välillä heitti. Tsemppiä kaikille!!!

21.6.2008 klo 19:27:35
Rintasyöpä
Minulta poistettiin vasen rinta 18.6.08 siis juhannusviikolla,sekä imusolmukkeet.Mieli on melko hyvä,edetään vaihe kerrallaan,pitää nauttia näistä pienistä hetkistä ennenkuin alkaa sytostaatit.Elämä jatkuu joskus on vaikeita aikoja mut kyl me kestetään,voitamme syövän ja tulemme voittajina maaliin.hyvää kesää kaikille jotka ovat kokeneet saman voimia..

19.6.2008 klo 15:22:26
Juhannus
Oikein Iloista ja Hauskaa Juhannusta kaikille!

8.6.2008 klo 20:34:29
kaukana
mina asun niin kaukana isasta ulkomailla kun ensi kerran sain kuulla isan sairastumisesta syopaan siita on 3 vuotta. pariin viikkoon en pystyny puhumaan isan kanssa puhelimessa sytostaatti naytti auttavan mutta nyt parin viikon aikana tuntuu loppu lahestyvan, mulle tama on liian raskasta olen aina ollu isan tytto ja tuntuu liian kipealta etta kohta isaa ei oo, silla jo nyt naen hanta vain kerran vuodessa entiia keinoa miten paasen yli minulla on kaks pienta lasta, joitten takia on pakko jaksaa mutta jo nyt tuntuu etta kun isa kuolee kuolee osa minusta...

3.6.2008 klo 15:23:22
"onkohan minulla syöpä" -keskustelu
Kuinka syöpäjärjestöjen sivuilla on tällainen palsta, jossa ihmiset voivat ruokkia luulosairauttaan maallikkojen vastauksia lukemalla?? Olisi edes oikea lääkäri vastaamassa. Tällainen kyllä hiukan tuntuu absurdilta! :D

1.6.2008 klo 15:37:39
Uusiutunut rintasyöpä
minulla oli kahdessa vartijaimusolmukkeessa syöpää ja tehtiin vain säästöleikkaus rintaan.
sytot +sädehoito 25 kertaa kainalon alueelle ja vas. puolen rintaan ja nyt olen terve. Vuosittain kontrollikäynnit. 5 vuoden tamoxen hoito ja tämä syöpä ei uusiudu, vaikka olen syöpäsukua.

26.5.2008 klo 21:44:05
Sinulle 35v Polysytemia veraan vastasairastunut !
Hei sinä 35 v polysytemiaan vastasairastunut 35 v nainen, joka kirjoitit tänne 040508.
Meillä on vilkasta keskustelua Yleistä syövästä osiossa, tule sinne mukaan. Olemme myös tapailleet toisiamme Tampereella ja viimeksi Helsingissä ja saaneet siten hyvää tukea toisistamme.
Osa meistä on myös ilmoittautnut syöpäyhdistyksiin tukihenkilöiksi.
PV:n kanssa voi elää vallan normaalia elämää,kun vain hoitaa itseäään hyvin ja käy kontrolleissa/hoidoissa.
Alussa minäkin mietin ennusteita kumeisesti, mutten enää, kun veriarvot on saatu alas ja tukkoinen olo helpottunut.
Kysy hoitopaikastasi Opas sinulle joka sairastat polysytemia veraa.
Voimia Sinulle!


19.5.2008 klo 19:30:59
Rintasyöpä
Kyllä tuntuu tosi pitkältä tämä jatkotutkimuksiin pääseminen,minua ihan masentaa,vaikka yritän kuinka olla positiivisella mielellä.Kertokaa kokemuksianne vastaavanlaisesta tilanteesta.Kylä se päivä vielä risukasaankin paistaa"

18.5.2008 klo 11:27:14
aivokasvain
Mieheltäni leikattiin aivokasvain 2vk:a sitten ja nyt alkaa sitten sädehoidot.
Kaikki meni ihan hyvin kunnes hän alkoi käyttäytyä todella ilkeästi minua kohtaan mitä hän ei todellakaan tahdo tehdä. Tiedän että kun päästä leikataan mieliala vaihtelut ovat tosi rankkoja. Tämä kaikki on todella rankkaa minulle katsoa kun rakas ihminen kärsii. Yritän ymmärtää häntä mutta aina se ei onnistu koska väsyn itsekkin. Rakastan häntä todella paljon ja haluan että meidän elämä yhdessä jatkuisi. Olisiko ketään kuka olisi käynyt saman tilanteen läpi että saisin neuvoja ja apua?????

13.5.2008 klo 23:10:40
pienisoluinen keuhkosyöpä
Hei, äitini sai tiedon tästä syövästä tammikuussa. Vointi ollut hyvää ja 3kk tarkastus lupasi todella hyvää. Lääkäri varoitteli kuitenkin syövän ärhäkkyydestä ja totesi hyvän alun olevan tyypillistä tälle lajille. Onko kellään kokemuksia? Ja kauanko on aikaa.. lääkärit ovat luvanneet vain kuukausista vuoteen. Ihmetyttää koska vointi on niin hyvä.

9.5.2008 klo 11:35:30
hei kaikki ystävät
löysin tai etsin nämä sivut koska nyt tuntuu että maailma on raskas paikka. Anoppini kamppailee viimeisiä hetkiään sairaalassa, tajunnan taso on koko ajan alenemassa. Keukosyöpä, agressiivinen, mitään ei voida muuta kuin helpottaa oloa. Onneksi ei ole kipuja koska saa morfiinia. Itselleni tuli juuri postssa kirje uä-kuvista. lisäkontrolliin vielä, maksassa noin,2cm kokon.kysta, toisessa munuaisessa 2-3mm kokoinen runsaskaikuinen täplä. Nyt pelottaa aivan hirveästi, en voi miehelleni edes kertoa tästä,hänellä on nyt surutyö äitinsä vuoksi. Miksi maailmaan on tehty tää katala kamala ja vihattava tauti joka syö ihmisen elävältä? Toivotan kaikille teille jotka tämän luette onnellisia päiviä eteenpäin ja voimia jokaiselle päivälle. Elämän korteista kun emme voi itse päättää ja valita, mutta ehkäpä kaikella on jokin tarkoitus? ehkä kasvattaa meitä ihmisinä tai jotain,,,,Jaksakaa ystävät

8.5.2008 klo 18:43:03
Tervehdys!
Minulla todettiin rintasyöpä ja varmuuden siitä sain eilen kun ohutneulanäyte vastaus tuli.Sairastan pahanlaatuista rintasyöpää,lähete kiireellisenä eteenpäin.Yritän kuitenkin olla positiivisella mielellä ja nauttia näistä aurinkoisista kevätpäivistä.Kyllä minua pelottaa kun en muuta voi kun odottaa et pääsen leikkaukseen.Aurikoisia päiviä odotellen jatkossakin.

4.5.2008 klo 03:14:14
tervehdys!
Aurinkoa ja voimia kaikille!
Löysin nämä sivut puolivahingossa.Olen 35v nainen ja minulla todettiin polysytemia vera juuri.Olen etsinyt tietoa taudista kaikkialta. Onko muita yhtä nuoria sairastuneita? Pitempään muita pv:aan sairastuneita?Lähitulevaisuudessa miettivät hoitoja jne., pelottaa kun ei tiedä, mitä todellisuudessa tapahtuu.Onko elinvuosia vain kymmenkunta?Olisin kiitollinen vastauksista.Pelkäänkö turhaan?

3.5.2008 klo 17:06:33
aurinkoa
Tänä kauniina toukokuun päivänä nautin täysillä maailman kauneudesta,syöpänikin tulee mieleen.Se jakso elämässä opetti iloitsemaan jokaisesta päivästä,kiittämään joka aamu siitä että taas on uusi päivä edessä.Tästä on nautittava niinkuin viimeisestä päivästä.Koskaan ei tiedä kauanko tätä kestää,on vaan tämä hetki.

21.4.2008 klo 15:33:32
elämä ei ole käsissämme
Mieheltäni löydettiin kasvain päästä,onneksi hyvä laatuinen,leikkaus jonoss on nyt. meill 1,5v. tyttö ja toinen lapsi syntymässä 3kk sisällä. elämä on niin pienestä kiinni. toivon että rakkaus voittaa ja isi saa jatkaa kanssamme matkaa

9.4.2008 klo 01:44:15
Syöpähän se sitten oli
Kaikille kauniita päivänpaisteisia ilon hetkiä toivottelen.
odotan tietoa keuhkosyöpäni laadusta ja hoitosuunnitelmista ensi tiistaina pitäisi jotain tietoa tulla. Pitkät ovat tunnit odottajalla :(
Ainoa mitä osaan tehdä on tarttua hetkiin ja nauttia.Sateen kosteus ja maan tuoksu, koirani piehtarointi metsätiellä ja lämpimän auringonpaisteen tuntu iholla. Niitä aion kerätä helminauhaksi. Jospa saan niistä voimia kun alkaa taistelua syöpäsoluja vastaan. Kaikille meille voimia toivoen...

27.3.2008 klo 23:49:37
Hei vaan Punahilkat ja -hukat!
Lähdin hakemaan tietoa lääkärin tänään ehdottamasta uudesta hoidosta eli hydroksiureasta. Tähän asti käyttänyt Interferonia, viimeisen vuoden ajan 5 x vko, mutta kun maksa-arvot nousivat liikaa. Olen 52-v.
Tämä on ensimmäinen kerta kun olen näillä sivuilla. Olen joutunut elämään sairauteni kanssa piilossa työpaikan menetyksen pelossa. Sain diagnoosin PV yhdeksän vuotta sitten akuutissa vaiheessa ollessani ulkomailla töissä, kun alaraajoissani oli kaikkiaan parisenkymmentä tromboosia samanaikaisesti ja lopulta jouduin teholle säären paisuttua kaksinkertaiseksi. Sitä tutkittiin kolmisen viikkoa ja juoksutettiin mieletön määrä penisilliiniä suoneen ennen kuin vaiva selvisi. Todellisuudessa oli sairastanut PV:tä jo vähintään viisi vuotta ennen sitä, todennäköisesti jopa 80-luvun lopulta, koska muistan kutinan vaivanneet jo siihen aikaan.
Olin muuttanut ulkomaille töihin 5 vuotta ennen diagnoosia ja heti sinne saavuttuani muuttui veden tai hien tuottama kutina aivan mielettömäksi. Raavin itseni verille melkein joka ilta ja yö ja vältin kissan lailla vettä kaikin tavoin.
Saavuin takaisin Suomeen 1999, uusi työpaikka piti ottaa täällä vastaan, matkalaukussa vieraankielinen diagnoosi PV:stä ja jäljellä oleva elinikäarvio 1-3 vuotta. Ei naurattanut!
Täällä aloitettiin interferonihoito muutaman kuukauden jälkeen. Sillä saatiin arvot kuriin noin 4 vuoden kuluttua ja sain nauttia ruiskuttomasta 2,5 vuoden jaksosta. Sitten taas uudestaan interferonia.
En ollut koskaan ennen osannut yhdistää luu- ja lihaskipuja PV:n. Nyt tiedän senkin.

Palaan varmaankin myöhemmin tälle palstalle, toivotan teille kaikille hyvää ja aurinkoista kevättä!


25.2.2008 klo 19:07:07
patella vater
Vaimollani todettiim n. 1 vuosi sitten parantumaton maksan metastaasi. kaipaan miehellistä tukea. Löytyykö???

20.2.2008 klo 02:39:17
uusiutunut syöpä
Suureksi surukseni sain heti tämän vuoden alussa kuulla että lymfooma syöpäni on puhjennut uudelleen.Nyt on tarkoitus siirtyä jämäkämpiin hoitoihin,ja se on pitkä ja vaikea prosessi.Niin hoito alkaa jos kuntoni katsotaan kyllin hyväksi.
Lääkärien mukaaan olisin hoitokelpoinen ja paranemis ennustekin hyvä.Silti elän ristiriitaisissa tunteissa,ON niin vaikea uskoa paranemiseen,mutta olen jättänyt asian Taivaan Isän käsiin,HÄN JOKA ANTOI ELÄMÄNI LAHJAKSI,päättää myös päivieni määrästä

9.1.2008 klo 01:49:13
Paapan muistolle
Kiitos, rakas paappani, kun leikit minun kanssani ollessani lapsi. Kiitos kun olit aina kiinnostunut asioistani. Kiitos että opetit minua kunnioittamaan luontoa ja isänmaata.

En unohda sinua koskaan. Hyvää matkaa!