Naisten syövät

papa 3 luokkaa, bethesda ASC-H

hei kaikille ja erityisellä lämmöllä kaikille kohtalotovereille. tavallaan tuntuu hölmöltä kirjoittaa tänne, kun tuntuu siltä, että monella muulla on paljon suurempi ongelma, tai vakavampi sairaus kun minulla, mutta juuri nyt ei ole muutakaan paikkaa, jossa itseääni purkaa.

olen 25-vuotias, ja joukkoseulonta-papan tulos ei ollut normaali. Levyepiteeliatypia, ja kotiin tulleessa viestissä luki muiden tietojen lisäksi, että papassa löytyi epäily vahvasta solumuutoksesta. olin kolposkopiassa ja otettiin koepaloja, joten nyt ei voi kuin odottaa vastausta. ahdistaa ja aika tuntuu todella pitkältä. olen lukenut aiheesta suunnilleen kaiken mahdollisen, esimerkiksi ervo vesterisen kirja "papa-kokeen kertomaa" oli erittäin hyvä tietopaketti.

pelottaa aivan helvetisti, suoraan sanottuna. mies on onneksi tukena, mutta luulen, ettei hän ole kovin huolestunut, koska hoidot ovat hyvät. ja niin munkin pitäisi osata ajatella, mutta jostain syystä silti itkettää ja pelottaa, tuntuu ettei mielessä pyöri mikään muu. olen ymmärtänyt, että tällaisella voi olla oma vaikutuksensa esim lasten teon kanssa, loop-hoito voi lisätä keskenmenon riskiä jne.. se olisi mulle kova isku, jos en voisi saada lapsia. todella kova.

en ole kertonut asiasta kenellekään muulle kuin miehelleni, koska en halua huolestuttaa ketään turhaan. sitten kun itse tiedän, mistä on kyse, alan miettiä asian jakamista muiden kanssa.

silloin kun on jotain tärkeää tekemistä tai hyvää seuraa, asia jopa poistuu mielestäni hetkeksi. yksin ollessa olen aivan maassa. miten te muut olette pitäneet päänne kylmänä ja itsenne kasassa? tuntuu siltä, kuin multa olisi voimat loppu, en jaksaisi yrittää olla normaalisti.

kolposkopia tehtiin muutama päivä sitten ja vatsan seutua särkee edelleen. olin aivan toimintakyvytön tähystyspäivänä; itse tähystys ei sattunut tms, mutta sen jälkeen alkoi särkeä enkä oikein voinut muuta tehdä kuin levätä.

voimia kaikille, toivottavasti löytäisin täältä samassa tilanteessa olevia, joiden kanssa purkaa sydäntä :)

Bambi | 31.3.2008 klo 23:30:55