TERVE

TERVE eli Terveyden edistämisen tutkimusohjelma oli Suomen Akatemian käynnistämä hanke, joka toimi vuosina 2001-2004.

Tutkimusohjelmaan sisältyi 16 erillistä tutkimushanketta, jotka käsittelivät seuraavia aihealueita:

  • terveyspolitiikka
  • työterveys
  • lähiyhteisöt
  • lapset ja nuoret

Suomen Akatemian lisäksi TERVE-hanketta rahoittivat Työsuojelurahasto, Liikenne- ja viestintäministeriö sekä Syöpäsäätiö. Sitä koordinoi Suomen Syöpäyhdistys.

Mitä on terveyden edistäminen?

Terveyden edistäminen määritellään usein tavoitteelliseksi toiminnaksi, joka tähtää mahdollisimman hyvien edellytysten luomiseen yksilöiden, väestön ja sen osaryhmien terveyden toteutumiselle. Tällöin terveydellä ymmärretään paitsi sairauden puuttumista myös fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia ja toimintakykyä. Terveyden edistämisen päämääriksi voidaan nähdä mm. terveen eliniän piteneminen, odotettavissa olevan elämänlaadun paraneminen sekä väestöryhmien välisten erojen pieneneminen.

Terveyden edistämisen keinoja ovat sellaiset terveys- ja muut yhteiskuntapoliittiset ratkaisut, joiden avulla parannetaan yksilöiden ja yhteisöjen mahdollisuuksia terveyteen.

Terveyden edistämisen tutkimus etsii terveyden determinantteja ja keinoja terveyden saavuttamiseksi. Se kysyy annetun päämäärän tarkempaa sisältöä ja sen saavuttamiseksi ehdotettujen keinojen tehokkuutta ja sosiaalista sekä eettistä hyväksyttävyyttä. Tutkimus kohdistuu myös terveyden edistämisen menetelmiin ja niiden vaikutusten arviointiin. Parhaimmillaan siinä integroituvat eri alojen lähestymistavat ja tutkimusmenetelmät.

Tutkimuksessa pyritään joko arvioimaan perusteellisesti terveyden edistämisen keinojen vaikuttavuutta tai tämän lisäksi myös luomaan tieteellisesti perusteltu keinovalikoima, jota sitten koetellaan selvittäen sekä prosessi- että lopputuloksia.

Lisätietoja TERVE-hankkeesta

Ylilääkäri, TERVE-hankkeen ohjelmajohtaja Matti Rautalahti
Suomen Syöpäyhdistys
puh. (09) 1353 3237, 050 594 1870
s-posti: matti.rautalahti@cancer.fi