Apurahojen maksaminen
Yleistä
- matka-apurahat ovat henkilökohtaisia apurahoja ja ne maksetaan apurahan saajan henkilökohtaiselle pankkitilille
- Tutkimusapurahaa voi käyttää vain hakemuksessa olleen budjetin mukaisiin kuluihin. Mahdollisista käyttötarkoituksen muutoksista tulee sopia kirjallisesti Syöpäjärjestöjen pääsihteerin kanssa.
- Tutkimusapurahan ensimmäinen puolikas maksetaan joulukuussa. Toisen erän maksamisen edellytyksenä on lyhyt vapaamuotoinen selonteko tutkimuksen edistymisestä. Selonteko toimitetaan Syöpäjärjestöihin seuraavan vuoden elokuun loppuun mennessä.
- Apurahan saajat saavat keskustoimistosta Säätiöpalvelun toimittaman vuosittaisen ohjeen, joka selvittää sosiaaliturvamaksuja, eläketurvaa, vuosilomia, aputyövoimaa ym. vastaavia kysymyksiä.
- Apurahan saajan tulee tehdä ilmoitus verottajalle, mikäli hän maksaa apurahaa ryhmänsä jäsenille. Näiden henkilöiden nimien tulee näkyä hakemuksessa ja myöhemmissä julkaisuissa. Poikkeustapauksessa tutkimusryhmään voidaan keskustoimiston kanssa kirjallisesti sopien jälkikäteen liittää uusia nimiä. Tarkoituksena on varmistaa, ettei verotonta apurahaa käytetä avustavan henkilökunnan palkkoihin.
- Verohallituksen päätöksen mukaisesti keskustoimisto ilmoittaa verottajalle kaikista myöntämistään vähintään 1000 euron apurahoista. Tätä ilmoitusta varten keskustoimisto tarvitsee saajan henkilötunnuksen.
- Apurahan saajan tulee tehdä ilmoitus verottajalle, mikäli hän maksaa apurahoja/stipendejä ryhmänsä jäsenille. Näiden henkilöiden nimien tulee näkyä hakemuksessa ja myöhemmissä julkaisuissa.
Tilitiedot
- Apurahan saaja ilmoittaa tutkimusapurahan tilinumeron ja viitetiedot. Keskustoimisto ei puutu siihen, minkä tilinumeron saaja ilmoittaa.
- Koska Syöpäjärjestöjen myöntämän apurahan tilitykseen vaaditaan alkuperäiskuitit ja käytön asiallisuuden valvonta perustuu näihin kuitteihin, käyttää noin kolmasosa edelleen yksityistä tiliä, joka on avattu Syöpäjärjestöjen myöntämän apurahan rahaliikennettä varten nyt tai jo aikaisempina vuosina.
- Mikäli apuraha maksetaan esim. yliopiston tilille, tulee apurahan saajan lähettää hakemuksessa olleen budjetin kopio maksuliikennettä hoitavalle tilivirastolle. Yliopiston vaatiessa yleiskustannuslisää, sen korvaaminen apurahasta on mahdollista, kunhan sille varattu summa on mainittu jo hakemuksessa.
Maksatusaikataulut
- Suurstipendit maksetaan neljässä erässä: ensimmäinen erä allekirjoitetun sitoumuksen perusteella ja seuraavat erät kahdesti vuodessa, aina edistymisraportin perusteella.
- Yksivuotisen apurahan ja väitöskirja-apurahan ensimmäinen erä (50 %) maksetaan allekirjoitetun sitoumuksen perusteella. Toisen erän maksamisen edellytyksenä on, että viimeistään apurahan myöntämistä seuraavan vuoden elokuun loppuun mennessä annetaan vapaamuotoinen selonteko tutkimuksen edistymisestä.
- Kaksivuotinen apuraha maksetaan kuten yksivuotinenkin, mutta tilitys noudattaa suurstipendin ohjeita: Eli puolet apurahasta maksetaan allekirjoitetun sitoumuksen perusteella, ja toinen puoli seuraavan vuoden elokuun loppuun mennessä annettavaa vapaamuotoista väliraporttia vastaan.
- Epidemiologisen tutkijan toimen saajalle maksetaan palkkaa, joka vuonna 2005 sivukuluineen (40 %) oli noin 40 000 euroa. Palkka määräytyy valitun tutkijan pätevyyden ja kokemuksen perusteella. Tutkijantoimen saajan on raportoitava tutkimuksensa edistymisestä muiden apurahan saajien tapaan.
- Vastikkeettoman asunnon saajan tulee raportoida tutkimustyönsä edistymisestä.
