Apurahat
Tuloksellinen syövän ehkäisy, varhainen toteaminen ja potilaan hoito pohjautuvat parhaaseen saatavissa olevaan tietoon. Korkealaatuista tieteellistä syöpätutkimusta on siis tuettava ja huolehdittava samalla siitä, että hakemukset, raportoinnit ja tilitykset käsitellään oikein.
Apurahoilla tuetaan tutkimustyötä
Syöpäsäätiö on perustettu vuonna 1948 syöpätautien tieteellisen tutkimuksen tukemista varten. Vuonna 1969 perustettu Syöpätautien tutkimussäätiö toimii kiinteässä yhteydessä Syöpäsäätiön kanssa. Molemmille on yhteistä korkeatasoisen syöpätutkimuksen tukeminen.
Suomen Syöpäyhdistyksellä, Syöpäsäätiöllä ja Syöpätautien Tutkimussäätiöllä on tällä hetkellä viitisenkymmentä toimivaa rahastoa, joista tunnetuin on Tasavallan presidentti J.K. Paasikiven rahasto. Muita isoja rahastoja ovat Hellin ja Gösta Westerholmin rahasto sekä Cecilia ja Max Bäcklundin rahasto. Rahastoista jaetaan apurahoja joka vuoden marraskuussa yli sadalle tutkijalle tai tutkimusryhmälle.
Syöpäsäätiön ja Syöpätautien Tutkimussäätiön lisäksi maakunnalliset syöpäyhdistykset tukevat tutkimusta. 2000-luvun alkupuolella Syöpäjärjestöt jakoi vuosittain 3 miljoonaa euroa syöpätutkimukseen, kunnes vuonna 2007 summa kohosi 3,7 miljoonaan euroon ja vuonna 2012 pystyttiin jakamaan jo 4 miljoonaa euroa.
Vuonna 2012 Syöpäjärjestöt jakoi 140 apurahaa, mm. tutkimus-, matka-, väitöskirja- ja tutkijantoimistipendejä. Lisäksi tukea saivat Suomen Syöpärekisteri, Suomen Syöpäinstituutin säätiö ja Pohjoismaiden syöpätutkimusrahasto (NCU).
Syöpäsäätiölle ja Syöpätautien Tutkimussäätiölle saapuvia apurahahakemuksia arvioi suuri joukko Suomen parhaita lääketieteellisen tutkimuksen asiantuntijoita. Suurstipendien saajat valitaan asiantuntijaryhmissä. Suurstipendien toivotaan helpottavan tutkijaryhmän työtä kahden vuoden ajan niin, että sen jäsenet voivat keskittyä tutkimustyöhön alituisen varainhankinnan asemesta.
